Video-CV:llä esittäydyt työnantajalle monipuolisesti

Uutinen

Viime vuosina yleistynyt video-CV on perinteistä CV:tä monipuolisempi tapa esitellä itsesi ja osaamisesi työnantajalle. Prosessi koostuu käsikirjoituksen tekemisestä sekä videon kuvaamisesta ja jälkikäsittelystä. Ota vinkit talteen onnistuneen video-CV:n tekemistä varten.

Video-CV on lyhyt esittelyvideo sinusta ja osaamisestasi. Video-CV:llä voit tuoda persoonallisuuttasi, osaamistasi ja motivaatiotasi monipuolisemmin esiin ja jäädä paremmin työnantajan mieleen kuin paperisella CV:llä. Voit myös lisätä video-CV:n perinteisten työnhakupapereiden mukaan, kun haet työpaikkaa.

– Video-CV:n käyttö on yleistynyt. Työnhakijat lähettävät video-CV:n varsinkin avoimen hakemuksen liitteenä. Avoin hakemus lähetetään työnantajalle, joka ei ole välttämättä ilmoittanut avoimesta työpaikasta, mutta jonka palveluksessa työskentelemiseen työnhakija haluaa ilmaista kiinnostuksensa, kertoo Arto Lindholm, joka toimii uraohjaajana heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä edistävässä Väylä-hankkeessa.

Kokosimme vinkit onnistuneen video-CV:n tekemistä varten.

Käsikirjoitus

Video-CV:n tekeminen kannattaa aloittaa käsikirjoituksen tekemisestä.

– Hyvä video-CV on noin minuutin kestoinen. Käsikirjoitukseen ei tarvitse kirjoittaa kaikkea puhtaaksi, vaan asioiden listaaminen ranskalaisilla viivoilla riittää. Kun kirjoitat kolme kohtaa eli itsesi esittelyn, osaamisesi ja tavoitteesi, saat koostettua helposti minuutin verran materiaalia, Arto Lindholm luettelee.

Jos haet työpaikkaa, johon vaaditaan esittelyvideo, ota etukäteen selvää, miten osaamisesi vastaa tehtävää, jota haet.

– Video-CV:ssä ei kannata esittää mitään roolia, vaan olla luonnollisesti oma itsensä. Esiintymistä kannattaa kuitenkin harjoitella etukäteen esimerkiksi siten, että esität osuutesi vaikkapa kaverillesi. Kaverilta vastaanottamaasi palautetta hyödyntämällä voit vielä hioa video-CV:tä.

Kuvaaminen ja olosuhteet

Käsikirjoituksen tekemisen ja harjoittelun jälkeen sinun on aika kuvata video-CV:si.

– Video-CV:n kuvaamiseen käytetään usein puhelimen kameraa, jolloin on tärkeää, että kuva on vaakatasossa. Se näyttää tietokoneen ruudulla miellyttävämmältä. Huolehdi, että kamera pysyy paikallaan. Voit myös pyytää toisen henkilön kuvaajaksi. Filttereitä tai suodattimia ei kannata käyttää. Kun kuvaat video-CV:n kotioloissa, kiinnitä huomiota siihen, mille tausta näyttää. Huolehdi myös riittävästä valaistuksesta, Arto Lindholm muistuttaa.

Kuvausympäristö on syytä rauhoittaa ylimääräisiltä ääniltä. Jos kuvaat video-CV:si ulkona, muista huomioida, että tuuli aiheuttaa helposti kohinaa mikrofoniin. Jos sinulla on lemmikkieläimiä, kannattaa harkita, tahdotko todella esiintyä niiden kanssa työnantajalle.

– Esimerkiksi omat kissani ovat sellaisia, että ne ovat aina taustalla pyörimässä, kun teen jotakin. Lemmikit siis kannattaa sijoittaa kuvauksen ajaksi toiseen tilaan. Eivät lemmikit ole välttämättä huonokaan asia: ne saattavat lisätä elävyyttä, jonka ansiosta voit jäädä työnantajan mieleen, Väylä-hankkeen projektipäällikkö Marjut Laaksonen huomauttaa.

Ennen kuvaustilannetta kannattaa vielä vilkaista peiliin, koska huoliteltu ulkoasu antaa sinusta hyvän vaikutelman.

Jälkikäsittely

Kuvaamisen jälkeen sinun täytyy editoida eli jälkikäsitellä videosi.

– Editointiin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti silloin, kun haet työtä avoimella hakemuksella. Internetin ilmaisohjelmat ovat nykyisin helppokäyttöisiä. Niiden avulla voit elävöittää videotasi kuvilla ja tekstillä. Voit myös liittää mukaan esimerkiksi kuvia työnäytteistäsi, ja voice over -toiminnolla saat puhettasi kuulumaan samaan aikaan, kun kuvat näkyvät. Myös paperisen CV:n lisääminen kuvana on mahdollista, Arto Lindholm neuvoo. 

Kun video-CV:si on valmis, sinun kannattaa lähettää se työnantajalle linkkinä.

– Video-CV:n tekemistä kannattaa kokeilla rohkeasti. Muista, että aina voit yrittää uudelleen, jos et ensimmäisellä kerralla onnistu. Kun jaksat vain harjoitella, niin kyllä se lähtee sujumaan, Marjut Laaksonen kannustaa.

Marjut Laaksonen ja Arto Lindholm kertoivat video-CV:n tekemisestä 15. maaliskuuta RekryExpo-messuilla Turun Messukeskuksessa. Laaksonen ja Lindholm edustivat messuilla Väylä-hanketta, joka on Salon kaupungin koordinoima ja Euroopan Unionin osittain rahoittama työllisyyshanke.

Lue lisää

Vinkkejä työnhakuun