Liikunnanopettaja

Ammatit Julkaistu

Liikunnanopettajat opettavat koulussa liikuntaa. Liikuntalajien opettamisen lisäksi työhön kuuluu kasvatuksellinen näkökulma. Työn tavoitteena on herättää ja vahvistaa kiinnostusta liikuntaa kohtaan. Liikunnanopettajan työ on monipuolista ja vaatii eri liikuntalajien tuntemuksen lisäksi vuorovaikutus- ja organisointitaitoja.

Peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, urheiluopistoissa, liikuntajärjestöissä, urheiluseuroissa, kunnissa ja liikuntapalveluyrityksissä.

Liikuntatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneita toimii myös muissa kuin opetustehtävissä.

Selaa avoimia työpaikkoja: Liikunnanopettaja

Liikunnanopettajan tulee olla monipuolisesti perehtynyt eri liikuntalajeihin sekä hallittava niiden opetus ja ohjaus. Liikunnan opetuksen tavoite on tarjota eväitä liikunnalliseen elämäntavan omaksumiseen. Opettajan tulee hallita pedagogiikkaa, opettajan etiikkaan ja itsetuntemukseen liittyviä taitoja sekä osata soveltaa opetusta ryhmän ja yksilön taitotason mukaan.

Liikunnanopettajalta vaaditaan myös vuorovaikutustaitoja. Opettajan ja oppilaiden välinen hyvä vuorovaikutussuhde on tärkeä edellytys oppimiselle ja kiinnostuksen herättämiselle liikuntaa kohtaan.

Ammatissa on oltava hyvät organisointitaidot, sillä opettaja vastaa opetussuunnittelusta. Työ on vaativaa ja vastuullista. Opetusryhmien koko, liikuntaan liittyvä melu ja nopeasti vaihtelevat tilanteet sisä- tai ulkotiloissa vaativat liikunnanopettajalta kärsivällisyyttä.

Ammatissa vaaditaan ensiaputaitoja. Liikunnanopettajat vastaavat usein myös terveystiedon opetuksesta.

 

Liikuntaa pääaineenaan opettavalta opettajalta edellytetään liikuntatieteiden maisterin tutkintoa pääaineena liikuntapedagogiikka. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Opettajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista.

Ammattipätevyydet (suomi.fi)

Mediaanipalkka

4032 €/kk

Julkinen sektori

4032 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto