Ravintolan vuoropäällikkö

Ammatit Julkaistu

Ravintolan vuoropäällikkö suunnittelee ja organisoi ruuanlaittoa ja tarjoilua, vastaa siihen vaadittavista tarvikkeista sekä työvuorosuunnittelusta. Työpaikkoja on erilasissa ravintoloissa ja kahviloissa. Ammatissa vaaditaan ravintola-alan osaamisen lisäksi esihenkilö- ja asiakaspalvelutaitoja, kykyä selviytyä yllättävistä tilanteista sekä valmiutta käyttää erilaisia sähköisiä järjestelmiä.

Vuoropäälliköltä edellytetään ravintola-alan osaamisen lisäksi hyviä yhteistyötaitoja, asiakaspalvelukokemusta, palveluhenkisyyttä ja joustavuutta. Vuoropäällikkö toimii esihenkilönä ja työnohjaajana, joten tehtävissä vaaditaan kykyä kuunnella ja viestiä selkeästi. Vuoropäällikkö on usein vastuussa asiakaskokemuksesta, joten asiakaspalautteiden käsittely ja laadunvarmistus ovat osa työnkuvaa.

Ammatissa tarvitaan myös taloudellista ajattelua, jotta ravintolan toiminta on kustannustehokasta ja kannattavaa. Vuoropäällikkö vastaa usein erilaisista tarviketilauksista, joten työssä vaaditaan tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä. Uusien työntekijöiden kouluttaminen edellyttää taitoa opastaa ja perehdyttää. Ammatissa tulee hallita elintarvikkeisiin liittyvä terveys- turvallisuus- hygienia- ja muuta asiaankuuluvaa lainsäädäntö. Myös järjestelmäosaamista ja tietoteknisiä taitoja tarvitaan.

Vuoropäälliköltä voidaan odottaa uusia ideoita tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi, joten työssä tarvitaan myös luovuutta ja uskallusta. Yllättävät tilanteet vaativat ongelmanratkaisukykyä.

Ammatissa tulee hallita hygieenisen työskentelyn perusteet.

Vuoropäälliköksi edetään usein urakehityksen kautta. Lähtökohtana voi olla esimerkiksi ravintola- ja catering-alan perustutkinto, jossa voi suuntautua asiakaspalveluun. Perustutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella.  Ammattitaidon kerryttyä voi suorittaa majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnon. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon restonomi (AMK). 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Henkilöillä, jotka käsittelevät työkseen elintarvikehuoneistossa pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita on oltava elintarvikehygieenistä osaamista osoittava hygieniaosaamistodistus (hygieniapassi). Hygieniaosaamistestejä järjestävät ja osaamistodistuksia myöntävät Ruokaviraston hyväksymät, itsenäisesti toimivat osaamistestaajat.

Hygieniapassi (ruokavirasto.fi)

Anniskelupassi on todistus siitä, että henkilöllä on riittävä tuntemus alkoholilainsäädännöstä. Tätä tarvitaan, jotta voi toimia C-luvalla toimivien anniskelupaikkojen vastaavana hoitajana (baarimikkona).

Mediaanipalkka

2695 €/kk

Yksityinen sektori

2749 €/kk

Julkinen sektori

2409 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat