Opinto-ohjaaja

Haastattelut Julkaistu

"Jos ajattelet, että sinulla on pettämätön ihmistuntemus ja olet hyvä keksimään ratkaisuja toisen ihmisen puolesta, tämä ammatti ei luultavasti sovi sinulle. Tässä ammatissa pitää olla nöyrä ja osata kuunnella. Pitää pohtia kriittisesti mahdollisia oman ajattelun vääristymiä, eikä jyrätä omilla näkemyksillään. Valintatilanteissa ei voi antaa valmiita vastauksia, vaan sinun pitää auttaa opiskelijaa löytämään vastaukset itse."

Opinto-ohjaaja Karri Soppi
  • Karri Soppi
  • Opinto-ohjaajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa.
  • Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan sosiologia ja opiskelee kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan ohjaus. Lisäksi suorittanut pedagogiset opinnot Itä-Suomen yliopistossa, Opetushallituksen järjestämän opetushallinnon tutkinnon sekä asumisneuvojan koulutuksen.
  • Työkokemusta alalta 1,5 vuotta.

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.

Toimin opinto-ohjaajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa, jossa työtehtäviini kuuluvat opiskelijoiden yksilö- ja ryhmäohjaus. Ohjaamisen tarve liittyy esimerkiksi opintojen sujuvuuteen, erilaisiin valintoihin, valmistumiseen sekä urasuunnitteluun. Ohjaus- ja neuvontatyön lisäksi vastuulleni kuuluu hallinnollista työtä, kuten päätösten valmistelua ja valintakoejärjestelyjä. Olen mukana myös moniammatillisessa opiskeluhyvinvointiryhmässä, jonka tehtävänä on edistää opiskelijoiden hyvinvointia.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Ohjaaminen on ollut tärkeässä roolissa aiemmissa työtehtävissäni ja opinnoissani. Olen esimerkiksi suorittanut asumisneuvojan tutkinnon, ja työskennellyt Helsingin opiskelija-asuntosäätiössä asumisneuvonnan parissa. Valmistuttuani yhteiskuntatieteiden maisteriksi sosiologiasta, päädyin työskentelemään ammattikorkeakouluun suunnittelijaksi. Jälleen kerran huomasin, että työssä tarvitaan ohjausosaamista. Ohjaaminen alkoi kiinnostaa minua entistä enemmän, joten päätin hakea opinto-ohjaajan opintoihin.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Aloitan aamun purkamalla sähköposteja. Sen jälkeen minulla on yleensä pari tuntia opiskelijoiden ohjausta joko ryhmä- tai yksilöohjauksen muodossa. Tapaamisten aiheet vaihtelevat sen mukaan, missä vaiheessa opintoja ollaan. Alkuvaiheen opiskelijoiden kanssa aiheena voi olla esimerkiksi opiskelutaidot ja motivaatio. Loppuvaiheen opiskelijoiden kanssa käsitellään omien vahvuuksien tunnistamista ja urasuunnittelua. Lisäksi päivään kuuluu erilaisia palavereja ja hallinnollisia tehtäviä. Pyrin jättämään työpäivääni liikkumavaraa, sillä opiskelijoilla voi tulla kiireellisiä avuntarpeita. Koen, että opinto-ohjaajan pitää olla helposti tavoitettavissa sekä viestitse että puhelimitse.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Työskentelen pääosin koululla. Se ei nykyään olisi aina välttämätöntä, sillä etäohjauksen kysyntä on lisääntynyt. Opinto-ohjaajat noudattavat meillä vuosityöaikaa, joten työajat ovat joustavat. Pyrin kuitenkin hoitamaan työtehtävät arkisin kello 8–17 välillä.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Joustavuutta, kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja yhteistyökykyä. Pitää tulla hyvin toimeen sekä opiskelijoiden että työkavereiden kanssa. Sellainen asenne on eduksi, että mikään inhimillinen ei ole vierasta. Hyvä opinto-ohjaaja on aina valmis auttamaan.

Koen vahvuudekseni kyvyn heittäytyä ja improvisoida. Siitä on paljon apua, koska aina ei voi tietää, millaisiin keskusteluihin opiskelijoiden kanssa päätyy. Tiedonhakutaidot ovat oleellisessa osassa ammattia, sillä kukaan ei tänä päivänä pysty toimimaan kävelevänä tietopankkina.

Mikä on parasta ammatissasi?

Nautin siitä, että saan tehdä töitä opiskelijoiden kanssa. Työhön sisältyy pirskahtelevaa huumoria ja yllätyksellisyyttä. Parasta on se, kun voi olla avuksi ja opiskelija kokee avun hyödylliseksi. Myös työyhteisömme on mahtava. Meillä on todella hauskaa yhdessä.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Toisinaan koen riittämättömyyden tunnetta, kun en pysty vastaamaan odotuksiin, joita opiskelijalla on ollut. Silloin jään pohtimaan, miten voisin toimia toisin. Joskus myös yksilön edun ja koulutuspoliittisten tavoitteiden välillä on ristiriitaa. Opiskelijoiden pitäisi valmistua vauhdikkaasti, mutta esimerkiksi työnteko hidastaa toisinaan opintojen etenemistä. Usein opiskelijan kannalta työnteko opiskelun aikana on paitsi taloudellisesti välttämätöntä, myös tärkeä tapa saada kokemusta ja kontakteja, mitkä edistävät omalle alalle työllistymistä valmistumisen jälkeen. Tällaiset ristiriidat voivat tuntua haastavilta.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee opinto-ohjaajan ammattia?

Jos ajattelet, että sinulla on pettämätön ihmistuntemus ja olet hyvä keksimään ratkaisuja toisen ihmisen puolesta, tämä ammatti ei luultavasti sovi sinulle. Tässä ammatissa pitää olla nöyrä ja osata kuunnella. Pitää pohtia kriittisesti mahdollisia oman ajattelun vääristymiä, eikä jyrätä omilla näkemyksillään. Valintatilanteissa ei voi antaa valmiita vastauksia, vaan sinun pitää auttaa opiskelijaa löytämään vastaukset itse.

Tapaan työssäni opiskelijoita, jotka ovat omaksuneet aiemmin jonkin ajatuksen, joka liittyy heidän oppijaidentiteettiinsä. Opiskelija voi esimerkiksi ajatella, että hänellä ei ole kieli- tai lukupäätä. Myöhemmin eteen saattaa tulla tilanteita, joissa opiskelija huomaa, että hänen omaksumansa ajatus ei pidäkään paikkaansa. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka helposti toisten ihmisten sanomiset vaikuttavat varsinkin nuoriin.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

Ohjaaminen korkeakouluissa tulee muuttumaan. Ohjaus tapahtuu yhä useammin verkossa, jolloin siitä tulee nopeatempoisempaa ja intensiivisempää. Isoja uudistuksia tällä saralla valmistellaan jo, kuten Digivisio 2030-hanke. Toisin sanoen, opinto-ohjaajalla on oltava hyvät digitaalisen ohjaamisen taidot, eikä siitä kehityksestä ole varaa jäädä ulkopuolelle. Ohjausosaamista tullaan tarvitsemaan myös laajemmin osana erilaisia työnkuvia, ei pelkästään opinto-ohjaajan ammatissa.

Jaa artikkeli