Vieraskynä: Mitä ajattelet omasta osaamisestasi?

Blogi

Kouluttautuminen, työelämään siirtyminen, työpaikan vaihto, töiden loppuminen ja työkyvyn muuttuminen ovat vaiheita, joissa moni pohtii osaamistaan ja punnitsee eri vaihtoehtojen mielekkyyttä ja ylipäätään mahdollisuuksiaan työelämässä. Juuri nyt vietetään Osaaminen näkyviin -viikkoa, jonka tavoitteena on auttaa sinua tunnistamaan hankkimasi osaaminen ja tekemään sitä näkyväksi.

Jos et ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan tarkemmin osaamistasi, voit yllättyä iloisesti, kun alat listaamaan asioita, mitä olet tehnyt ja mitä niistä olet oppinut tai millaisia taitoja olet niissä tarvinnut. Osaamista on voinut kertyä erilaisista vapaa-ajan harrastuksista, työelämästä, koulutuksista tai vaikkapa lähes huomaamatta erilaisissa arjen hetkissä muun toiminnan ohessa.

Sinun ei tarvitse siirtää kaikkea osaamistasi työmarkkinoiden käyttöön, mutta kun huomaat, missä olet voinut olla avuksi muille, mitkä asiat sujuvat kuin luonnostaan tai mitkä asiat herättävät innostusta, voit tunnistaa omia vahvuuksiasi. Näistä ainesosista rakentuu myös oma osaamisidentiteetti. Ammatti-identiteetti voi olla monelle tuttu käsite, varsinkin jos on toiminut alalla, jossa oma työ pohjautuu pitkälti tiettyyn ammatilliseen koulutukseen tai se on ammattikuntaan liitettyjen kuvausten mukainen. Jos oma työ ei tunnu aivan sopivan ammatti-identiteettiin työelämän muutoksissa, voi osaamisidentiteetin hahmottelu auttaa. Voit kysyä itseltäsi, millaisia asioita haluaisit tehdä työelämässä suhteessa työyhteisöösi, asiakaskohderyhmääsi tai laajemmin yhteiskunnassa?

Perttu Pölönen on kirjassaan Tulevaisuuden identiteetit (2020) nostanut esimerkkejä siitä, millaisia tulevaisuuden taitoihin perustuvat työidentiteetit voisivat olla. Vaikka olisit edelleen virallisissa papereissa sairaanhoitaja, voisiko työidentiteettisi ollakin lieventäjä, kohtaaja tai itsenäistäjä? Entäpä voisitko kuvailla työnkuvaasi ennemmin tiivistäjänä ja herättelijänä kuin viestintäasiantuntijana, opettajana tai projektinvetäjänä? Kun osaamisiinsa löytää muutaman uuden näkökulman, voi nykyiseen työhönsä löytää uudenlaisen työn imun. Työnhaussa voi puolestaan paremmin kuvata sitä, mitä juuri sinä ainutlaatuisena yksilönä olisit tuomassa organisaatioon. Samalla potentiaalinen työnantaja voi oivaltaa, että heillä olisikin juuri sinun tyyppisellesi osaajalle tarvetta.

Jos osaamisidentiteetin pohdinta tuntuu hankalalta, voit pyytää avuksesi uraohjauksen ammattilaista, esimerkiksi TE-palveluiden psykologia. Tutustu osaamisen kartoittamista tukeviin palveluihin TE-palveluiden tapahtumakalenterista ja alueellisten TE-toimistojen sivuilta. Jos kuulut kuntakokeiluun, kysy paikallisia palveluita omasta kunnastasi.

Lue lisää osaamisidentiteetistä.

Tutustu Sitran kokoamiin työkaluihin, jotka auttavat oman osaamisen tunnistamisessa.

Työterveyslaitoksen verkkosivuilta voit lukea lisää työn imusta.

Mikäli kaipaat ammattilaisen neuvoja, TE-toimistot tarjoavat ammatinvalinta- ja uraohjausta sekä osaamiskartoituksia, jotka löydät TE-palveluiden tapahtumakalenterista.

Hanna Gustafsson
Kehittämisasiantuntija, sujuvoittaja ja yhdistelijä

Kirjoittaja vastaa KEHA-keskuksessa Elinikäisen ohjauksen strategian mukaisista urasuunnittelutaitojen ja ohjausosaamisen vahvistamisen kehittämistoimista.