Asiointi-osiossa voi esiintyä häiriöitä uudistuksen takia. Jos et pysty hoitamaan asiaasi, jätä yhteydenottopyyntö Asiointi-osiossa. Asiointi-osiossa on käyttökatko vuodenvaihteessa. Lue lisää

Ohjeet ja tuki⁠

Juristi, varatuomari

Haastattelut Julkaistu

"Juristin ammattiin liittyy usein harhaluulo, että pitää olla laudaturin paperit lukiosta. Juristiksi opiskeleminen ei vaadi ihmetekoja tai sen parempia istumalihaksia kuin mitkään muutkaan ammatit. Monipuolinen kokemus eri aloilta on tärkeää, jos haluaa menestyä työelämässä. Parhaat juristit, joita olen urani aikana tavannut, ovat toimineet usealla alalla tai jopa useissa ammateissa. Se, että on lainsäädännön osaamisen lisäksi kokemusta esimerkiksi rakennus- tai maatalousalalta, on merkittävä etu työelämässä."

Juristi Silja Snäll
  • Silja Snäll 
  • Juristina LähiTapiolassa. 
  • Valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lundin yliopistosta, suorittanut oikeustieteiden maisteri- eli OTM-kelpoisuuden Helsingin yliopistossa sekä auskultoinut varatuomariksi. 
  • Työkokemusta alalta yhdeksän vuotta. 

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi. 

Toimin juristina LähiTapiolassa omaisuuden, toiminnan ja vastuuvahinkojen korvausasioissa. Vastaan LähiTapiola Palvelut Oy:ssä yhdessä muiden tiimin kollegojen kanssa meidän alueyhtiöiden neuvonnasta, koulutuksesta sekä prosessien ja toimintamallien kehittämisestä. Työhöni kuuluu myös paljon asiantuntijavahinkojen käsittelyä.  

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin? 

Juristi on tavallaan lapsuuden haaveammattini. Olen perheeni kuopus ja uskon, että kuopuksille oikeudenmukaisuuden toteutuminen on keskivertoa tärkeämpää. En kuitenkaan päätynyt juristin ammattiin suorinta tietä, sillä lukiossa minua ei kiinnostanut opiskelu yhtään. Ajattelin hakevani ennemmin liikunta-alalle, mutta kävi kuitenkin toisin. Päädyin opiskelemaan oikeustiedettä ensin Viroon ja sitten Ruotsiin, minkä jälkeen suoritin OTM-kelpoisuuden Suomessa. Koen, että ulkomailla opiskelusta on ollut minulle enemmän hyötyä kuin haittaa. Erilaisen opiskelutaustani vuoksi erotuin satojen hakijoiden joukosta esimerkiksi silloin, kun hain tuomioistuinharjoitteluun, johon tulin myös valituksi. 

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi. 

Omaan viikkorytmiini sopii sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Aloitan työviikon katsomalla kalenteria ja suunnittelemalla viikon ohjelman. Siihen liittyy erilaisten tehtävälistojen laatimista, sillä tietyt työt on hoidettava annettujen määräaikojen puitteissa. Joskus päivän suunnitelma menee kokonaan uusiksi, kun tulee jokin kiireellinen asia hoidettavaksi.  

Tyypilliseen työviikkoon voi sisältyä esimerkiksi korvauspäätösten kirjoittamista, neuvontaa, vakuutusehtojen kehittämistyötä tai lautakuntavastineiden laatimista. Tämäntyyppisten töiden lisäksi pitää jatkuvasti seurata lainsäädännön kehitystä ja eri toimialojen sopimusehtojen muutoksia. 

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet? 

Työskentelen toimistolla sekä kotona. Työaikani vaihtelee noin kello 8–16 välillä, sillä meillä on käytössä liukuva työaika. Itse teen tällä hetkellä 80 prosenttista työaikaa.  

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan? 

Juristin ammatissa vaaditaan kykyä itsenäiseen päätöksentekoon, ja omat ratkaisut pitää osata perustella riittävän hyvin. Tämän ammatin oppii vain työtä tekemällä eli varmuus työntekoon syntyy kokemuksen kautta. 

Mikä on parasta ammatissasi? 

Parasta ammatissani on, että saan haastaa aivojani päivittäin ja minulle maksetaan siitä. Arvostan myös sitä, että työ ja vapaa-aika ovat helposti yhteensovitettavissa. Hyvää juristin ammatissa on myös se, että erilaisia työskentelymahdollisuuksia on monia. Voi tehdä töitä esimerkiksi yrittäjänä, poliitikkona, yrityksissä, järjestöissä ja julkishallinnossa.  

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta? 

Tällä alalla työt eivät lopu tekemällä, joten juristin pitää osata asettaa rajat omalle venymiselle. Myös jatkuva aivotyö saattaa rasittaa, sillä toisinaan työt seuraavat uniin ja vapaa-ajalle. Koen, että mielekkäistä harrastuksista on paljon apua, sillä niiden avulla saa pään nollattua. 

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee juristin ammattia? 

Juristin ammattiin liittyy usein harhaluulo, että pitää olla laudaturin paperit lukiosta. Juristiksi opiskeleminen ei vaadi ihmetekoja tai sen parempia istumalihaksia kuin mitkään muutkaan ammatit.  

Monipuolinen kokemus eri aloilta on tärkeää, jos haluaa menestyä työelämässä. Parhaat juristit, joita olen urani aikana tavannut, ovat toimineet usealla alalla tai jopa useissa ammateissa. Se, että on lainsäädännön osaamisen lisäksi kokemusta esimerkiksi rakennus- tai maatalousalalta, on merkittävä etu työelämässä. 

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?  

Töitä riittää myös tulevaisuudessa, ja eri alojen tuntemus ja monipuolinen kokemus korostuvat entisestään. Enää ei riitä, että on opiskellut vain juristiksi. Esimerkiksi ICT-toimialan tuntemus on erittäin kysyttyä osaamista nyt ja tulevaisuudessa. 

Ammatit

Ammattialat

Jaa artikkeli