Projektisuunnittelija, konservaattori

Huolehdin Helsingin taidekokoelmaan kuuluvan julkisen taiteen säilymisestä. Suunnittelen ylläpidon vuosikelloa koko taidekokoelman osalta, yksittäisten teosten konservointeja sekä teosten siirtohankkeita. Osan konservointitöistä toteutan itse, ja osa työstä tilataan ulkopuolisilta palveluntarjoajilta. Tiivis yhteistyö kaupungin muiden toimijoiden, kuten ympäristötoimialan ja rakennuspalvelujen kanssa, on keskeistä työssäni.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Tavallaan sattumalta ja tavallaan ei. Lukiossa olin kiinnostunut psykologiasta ja yhteiskuntatieteistä, mutta kirjoitusten jälkeen olin niin uupunut, etten jaksanut lukea enää pääsykokeisiin. Niinpä katselin koulutuksia, joiden pääsykokeet eivät edellyttäisi ennakkovalmistautumista. Konservaattorin koulutus täytti tämän kriteerin. Ala oli jollain tapaa tuttu, sillä kuvaamataidon opettajani tytär oli aloittanut opinnot joitain vuosia aiemmin. Silloin mietin, että vau, onpa kiinnostava ala. Ehkä se jäi silloin hautumaan taustalle.

Erikoistuminen veistoksiin tuli työharjoittelun kautta ja oli puhtaasti silloisen opiskelukaverini ja nykyisen puolisoni idea. Vaikka toisaalta ei sekään tullut ihan tyhjästä, koska muistan veistosten viehättäneen minua jo lapsena, ja ne olivat osa leikkieni näyttämöä.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Tyypillinen työpäivä riippuu vuodenajasta. Lämpimillä keleillä teen paljon kuntotarkastuksia ja käytännön konservointityötä. Kylmän sään aikaan työni on lähinnä toimistotyötä eli tulevan kauden suunnittelua, tilausten ja sopimusten esivalmistelua, toimintatapojen kehittämistä ja yhteistyötä kollegojen kanssa. Keväisin museossamme on usein auki työharjoittelupaikkoja, jolloin saatan osallistua konservaattoriopiskelijoiden ohjaamiseen. Annan myös paljon julkisen taiteen ylläpitoon ja konservointiin liittyvää neuvontaa, minkä lisäksi pidän asiantuntijapuheenvuoroja erilaisissa alan tapahtumissa.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Työympäristö vaihtelee työtehtävän mukaan. Toimistotyöt tehdään taidemuseon yhteydessä olevassa toimistossa, jossa minulla on oma työpiste sähköpöytineen ja satulatuoleineen. Kun olen kenttätöissä veistoksen äärellä, käytössäni ei ole kahvihuonetta, saati vessaa, minkä lisäksi työskentelyasentojen ergonomisuus jättää toivomisen varaa. Työaika on tavanomainen toimistotyöaika ja sijoittuu oman mieltymykseni mukaan kello 7 ja 18 välille. Harvinaisen poikkeuksen tähän tekevät akuutit, esimerkiksi teoksen äkillisestä vaurioitumisesta johtuvat hälytystehtävät sekä metrorata-alueella olevien taideteosten huoltotehtävät, jotka hoidetaan aina yöaikaan.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Yleensä konservaattorilta toivotaan tarkkuutta ja huolellisuutta sekä kykyä pitkäjänteiseen keskittymiseen. Nämä ovat tärkeitä myös minun työssäni, mutta suurien esineiden kanssa työskentely sekä säiden armoilla ulkoilmassa oleminen vaatii lisäksi korkeiden paikkojen sietämistä, fyysistä voimaa ja henkistä kestävyyttä. Olisi erittäin vaikeaa tehdä työtäni, jos minulla ei olisi ajokorttia tai en osaisi käyttää henkilönostinta ja erilaisia työkaluja.

Mikä on parasta ammatissasi?

Parasta on päästä näkemään teoksia lähietäisyydeltä. Kaikkia taiteilijoiden tekemiä ovelia yksityiskohtia ei nimittäin aina näe maasta. Konservaattori pääsee myös työnsä puolesta käymään hyvin erikoisissa paikoissa, esimerkiksi veistosten sisällä.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Ulkona työskentely on fyysisesti rasittavaa ja vaatii todella tarkkaa suunnittelua onnistuakseen. Teosten muodot ja vaatimukset ovat niin vaihtelevia, että joskus työkalut ja työtavat joutuu soveltamaan juuri työstämäänsä kohdetta varten, mikä aiheuttaa välillä päänvaivaa.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee konservaattorin ammattia?

Suosittelen valitsemaan jonkin omalle luonteelle sopivan erikoistumisalan, joka mahdollistaa erottautumisen työelämässä. Matka vakituiseen työsuhteeseen käy konservaattorilla perinteisesti monen pätkätyön kautta, ja on hyvin tavanomaista joutua matkustamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

Nähdäkseni konservaattoreiden ammattikunta on vakiinnuttanut paikkansa museoissa ja kulttuuriympäristöalalla. Asiantuntijuuden tunnustamisen tulisi siirtyä vielä palkkakehitykseenkin, mutta se tuntuu olevan työvoimapoliittisten päätösten takana. Konservaattoreiden tarve ei tietenkään ole tulevaisuudessakaan vähenemässä, päinvastoin.