Anniinan tarina: Keskinkertaisesta koululaisesta maisteriksi ja työelämäasiantuntijaksi

Mikä minusta tulee isona?

Ysärilapsena vastasin tuohon kysymykseen jokaisessa kaverikirjassa, mutta en muista, mitä vastasin. Yläasteella ja lukiossa istuin opinto-ohjaajan huoneessa keskustelemassa asiasta, mutta en muista, mitä vastasin.

Lähdin suvun painostuksesta lukioon, koska muutkin olivat käyneet sen ja sieltä voi kuulemma valmistua mihin vain. Lisäksi keskinkertainen koulutodistukseni riitti Orimattilan lukioon hakemiseen. Peruskoulun jälkeen hain kuitenkin myös Lahteen Koulutuskeskus Salpaukseen sisustus- ja vaatesuunnittelijaksi, koska olin kiinnostunut käsillä tekemisestä ja olin siinä hyvä – toisin kuin lukuaineissa. En kuitenkaan muista, olisinko päässyt sisään. Ajattelin silloin, että minun pitäisi olla kuin Marko Paananen, jotta saisin töitä sisustussuunnittelijana.

Työn tekeminen oli itsestään selvää lapsuuden ja nuoruuden ajan, kun seurasin isän työntekoa maatilalla ja äidin työskentelyä erilaisissa kaupan alan töissä. Ehkä sen vuoksi hakeuduin heti 15-vuotiaana töihin mansikkamaalle ja lukioaikana jäätelökioskille. Kummassakaan en viihtynyt erityisen hyvin ja ne jäivät yhden kesän työpaikoiksi, mutta sain niistä arvokasta työkokemusta ja rahaa omaan käyttöön.

Vaikka lukiossa painotettiin, että hyvillä arvosanoilla pääsee seuraavaan kouluun ja töihin, ei opiskelu erityisesti motivoinut minua. Lukeminen ja kokeet olivat aina tuottaneet haasteita, enkä tiennyt, mihin ammattiin haluaisin lukion jälkeen opiskella.

Lukion jälkeen hain töitä kaupan alalta, koska jäätelökioskissa pidin asiakaspalvelutyöstä. Työllistyminen lukiopohjalta oli kuitenkin haastavaa. Lopulta pääsin isän tutun kautta osa-aikaiseen myyjän työhön Lahteen Iittalan outlet-myymälään. Nautin ratkaisukeskeisestä myyjän työstä, sillä siinä piti tuntea tuotteet, jotta niitä pystyi myymään. Sain myös käyttää luovuuttani ja tehdä esillepanoja sekä perehdyttää uusia työntekijöitä. Osa-aikaisen työn tekeminen ei kuitenkaan riittänyt kattamaan asumismenojani, ja tukien hakemisen sijaan halusin tehdä töitä. Hain kaverin suosituksesta Liipolan kouluun koulunkäyntiavustajaksi, koska tehtävään oli mahdollista päästä lukiokoulutuksella ilman työkokemusta. Vaikka en ollut itse ollut hyvä lukuaineissa, ja niiden opettaminen jännitti alkuun, tykästyin työhön. Pian pääsin sijaistamaan myös erityisopettajaa. Pidin työssä erityisesti siitä, että pystyin omalla toiminnallani innostamaan ja kasvattamaan oppilaita. Olin huomannut pitäväni tästä myös silloin, kun perehdytin uusia työntekijöitä asiakaspalvelutehtäviin. Tästä syystä innostuin hakemaan yliopistoon opettajaopintoihin.

Keskinkertaisen koulumenestykseni vuoksi hain opettajaopintoihin kolmena vuotena peräkkäin. Ensimmäisen hylkäyspäätöksen jälkeen aloin edistää opintoihin pääsyä opiskelemalla avoimessa yliopistossa kasvatustieteen perus- ja aineopintoja. Samalla panostin lukutaitoni kehittämiseen. Lopulta pääsin Rauman opettajankoulutuslaitokselle, josta siirryin maisterivaiheeseen Turun yliopistoon. Olin opiskelijavaihdossa Manchesterissa, jossa paransin englannin kielen taitoani ja sain lisää työkokemusta opettajaharjoittelussa.

Opettajasta henkilöstöhallinnon ammattilaiseksi

Opintojen loppuvaiheessa työskentelin osa-aikaisena myyjänä Clas Ohlsonilla, jossa sain jatkaa myyntityön ja esillepanojen tekemistä sekä uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Kun valmistuminen lähestyi, aloin etsiä opettajan töitä. Olin kuitenkin huomannut jo opintojen aikana, ettei opettajan työ koulumaailmassa tuntunut omalta.

Työkaverini Clas Ohlsonilla huomasi avoinna olevan HR-assistentin tehtävän Helsingin pääkonttorilla. Hän sanoi, että “Anniinalle on paikka auki pääkonttorilla”. En ollut ajatellut toimihenkilötehtäviä, mutta kun luin ilmoituksen, koin tehtävän olevan juuri sitä, mitä haluaisin tehdä. Työssä kiinnosti yritysmaailmassa työskenteleminen, koulutusohjelmien suunnitteleminen ja henkilöstön kouluttaminen, josta minulla oli jo useiden vuosien käytännön kokemus sekä teoriatietoa opettajaopinnoista. Muutama viikko myöhemmin minut valittiin tehtävään yli 300 hakijan joukosta. Muutin takaisin Lahteen ja aloin kulkea päivittäin junalla Helsinkiin.

Siitä alkoi kasvuni henkilöstöhallinnon ja työelämän ammattilaiseksi. Määräaikaista tehtävääni jatkettiin muutamaan otteeseen, kunnes sain vakituisen työpaikan. Työni Clas Ohlsonilla kasvatti minua ammatillisesti eniten, sillä sain tehdä laaja-alaisesti erilaisia henkilöstöhallinnon tehtäviä ja kehitysprojekteja kansainvälisessä yrityksessä vaativan mutta kehittävän esihenkilön alaisuudessa.

Aloin kiinnostua rekrytoivista koulutuksista, joita järjestettiin yhteistyössä TE-toimiston ja oppilaitosten kanssa. Niissä rekrytoitiin työttömiä työnhakijoita ja koulutettiin heidät uusiin tehtäviinsä. Aloin pohtia uravalmentajan työhön hakeutumista, sillä siinä voisin hyödyntää sekä koulutus- että rekrytointiosaamistani. Koin kuitenkin, että pelkällä kaupan alan työkokemuksella asiantuntijuuteni ei olisi tarpeeksi laaja-alaista, joten halusin lisätä osaamistani muilla toimialoilla.

Rekrytointiosaamisestani huolimatta uuden työpaikan etsiminen tuntui haastavalta, koska en tiennyt, minkä nimistä tehtävää etsin. Päädyin selaamaan kaikkia työpaikkailmoituksia ja vastaani tuli ilmoitus työpaikasta henkilöstövuokrausyrityksessä. Tehtävä tuntui juuri siltä mitä hain, vaikka jouduinkin tinkimään saavutetusta palkkatasosta ja vuosilomista. Pääsin kuitenkin laajentamaan toimialaosaamistani rakennusalalle, logistiikkaan, teollisuuteen ja kiinteistönhuoltoon.

Nautin tehtävässä erityisesti yritysten palvelemisesta ja niihin tutustumisesta. Käynnistin tiiviin yhteistyön paikallisten työllisyyspalveluiden tarjoajien kanssa, koska olin jo Clas Ohlsonilla työskennellessäni kokenut alueellisen yhteistyön hyödylliseksi. Yhteistyön tekemisen ansiosta tutustuin useisiin eri toimijoihin ja ihmisiin ja kasvatin työnantajani brändin lisäksi myös omaa tunnettuuttani. Isäni on aina sanonut, että hyvin tehty työ on paras markkinointikeino.

Henkilöstövuokrauksen ohella päätin edistää uravalmentajahaaveitani ja hain opinto-ohjaajakoulutukseen. Sinne pääseminen oli kuitenkin vaikeaa, koska en ollut työskennellyt opintojen jälkeen ollenkaan opettajana. Samalla hain opinto-ohjaajan ja työhönvalmentajan töitä. Työhönvalmentajaksi olisin päässyt jopa kolmelle eri työnantajalle. Haastattelujen jälkeen totesin kuitenkin, että työ olisi minulle liian kapea-alaista, koska olin tottunut monipuoliseen työhön. Hakuprosessi opetti kuitenkin sen, että aina kannattaa hakea, jos työ tuntuu yhtään kiinnostavalta. Sen ansiosta myös ymmärsin paremmin, millaisesta työstä nautin, ja osasin muuttaa suuntaa.

Osaamisen kehittämisen asiantuntijasta työelämäasiantuntijaksi

Jonkin ajan kuluttua hakuun tuli osaamisen kehittämisen asiantuntijan tehtävä Hämeen TE-toimiston yrityspalveluissa. Hain paikkaa, vaikka palkkatasoni ja vuosilomani heikkenisivät taas. TE-toimisto tuntui kuitenkin luontevalta seuraavalta työnantajalta, sillä olin työskennellyt jo vuosia työttömien työnhakijoiden työllistäjänä ja yrityksessä, joka toimi TE-toimiston yhteistyökumppanina. Työ tuntui myös seuraavalta askeleelta kohti yhteiskunnallisempaa kehitystyötä, josta olin aina nauttinut.

Tehtävässä sain hyödyntää laajaa toimialatuntemustani. Jatkoin myös yritysyhteistyön ja rekrytoinnin tekemistä osaamisen kehittämisen rinnalla ja pääsin tekemään tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Tämän lisäksi pääsin oppimaan uutta esiintyjänä ja haastamaan itseäni TE-liven studiolähetyksissä, Bisnespodin podcastohjelmassa sekä ollessani haastateltavana MTV 3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

TE-toimistossa tajusin, että jatkossa haluan työskennellä oppilaitoksessa, jotta saisin auttaa asiakkaitani vielä varhaisemmassa vaiheessa työllistymisen polkua. Viime keväänä siihen aukesi mahdollisuus, kun pääsin Koulutuskeskus Salpaukseen työelämäasiantuntijaksi.

Kun aloitin työssä, tunsin, että olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Tässä tehtävässä voin yhdistää koulu- ja yritysmaailmat, osaamisen kehittämisen sekä työllistymisen mahdollistamisen. Salpauksessa on sanonta “onni ei tule odottamalla, vaan opiskelemalla”. Se kiteyttää hyvin urapolkuni, sillä kaikki elämäni käänteet ovat vaatineet uskallusta ottaa ohjat omiin käsiin ja vaihtaa rohkeasti suuntaa. Siten olen oppinut tuntemaan itseni ja löytänyt juuri sen työn, johon lähden aamulla hymyssä suin.

Anniina Kivimäki