Kaijan tarina: Kokemukset erilaisista työpaikoista ovat kehittäneet minua opettajana

Olen toiminut uskonnonopettajana noin 30 vuotta. Ensin tein töitä lukiossa kymmenisen vuotta, minkä jälkeen siirryin yläkoulun opettajaksi.

Lukion jälkeen vietin vaihto-oppilaana vuoden Meksikossa. Siellä kiinnostukseni uskontojen ja kulttuurien moninaisuuteen heräsi. Palattuani opiskelin Tampereen yliopistossa vuoden kansanmusiikkia. Tuona vuonna käymäni antropologian kurssi sytytti innostuksen kulttuurien tutkimukseen ja erityisesti uskontotieteeseen, jota lähdin seuraavana vuonna opiskelemaan Turun yliopistoon. Realistisesti arvioin, että suuntautumalla opettajan opintoihin saisin samalla myös pätevyyden ammattiin. Sivuaineiksi valikoituivat psykologia ja myöhemmin filosofia. Pro gradu -työtäni varten lähdin Nicaraguaan etsimään aineistoa vallankumouksessa vaikuttaneesta vapautuksen teologiasta.

Opiskeluaikana tein kesäisin töitä siivoojana, myyjänä, kehitysvammaisten leireillä, rippileireillä ja museoissa. Opettajan sijaisuuksia aloin tehdä opiskelujen loppuvaiheessa, kun tietoa ja itsevarmuutta oli tarpeeksi. Jokainen työpaikka on tuonut toimivia palasia työhöni opettajana. Aineenopettajan työ vaatii laajojen oppisisältöjen ja pedagogiikan hallitsemista, mutta oppituntien sujumisen kannalta kyky kohdata erilaisia ihmisiä yllättävissä tilanteissa on yhtä tärkeää. Tähän kokemukset erilaisista työpaikoista antavat hyvin valmiuksia.

Opettajan työ on haastavaa mutta merkityksellistä

Opettajan työ on vaativaa. Kun perustin perheen, huomasin, että lukion opetustyön vaatima päivittäinen suunnitteluaika uhkasi jaksamistani. Siirryin peruskoulun opettajaksi. Oppitunnit kasvavien yläkoululaisten kanssa ovat arvaamattomia ja joskus haastavia, mutta oman työn jaksotus ja oppituntien suunnittelu on helpompaa. Haastavia ovat myös koulumaailman kiire, vaihtuvat aikuiset ja oppilaiden perheiden monenlaiset vaikeudet. Näiden vastapainona on elämässäni ollut musiikki, johon uppoutuminen laulaen tai kuunnellen ei jätä aivoihin tilaa vatvomiselle. 

Opettajana saa kokea monenlaisia onnistumisia. Suurta iloa tuottaa, kun entinen oppilas päätyy aikuistuttuaan opettajan ammattiin. Riemua saa kokea, kun rauhattomat oppilaat ilmoittavat tulevansa ”viikon parhaalle tunnille” ja istuvat penkissään hiljaa tunnin loppuun asti. Onnea on, kun saa luokan pohtimaan vaikeaa eettistä kysymystä ja porisemaan siitä vielä välitunnillakin. Opetustyössä parasta ovat arjen oppitunnit.

Jos haaveilee opettamisesta, unelmoi merkityksellisestä työstä. Kulttuuri siirtyy seuraavalle sukupolvelle opettamalla. Koululaitoksen – joka nojaa yhteiseen sopimukseen siitä, mikä kulttuurissamme on tärkeää – merkitys tässä opetustyössä on suuri. Kouluttautumalla opettajaksi tulee osaksi instituutiota, joka avartaa uusille sukupolville kulttuuriamme sekä ymmärrystämme tästä maailmasta.

Kaija Saari