Pauliinan tarina: B2B-myyjästä luovan alan yrittäjäksi
Olin kymmenvuotias, kun löysin kutsumukseni nykyiseen unelma-ammattiini. Silti minulla kesti työelämässä yksitoista vuotta luoda itselleni työ intohimoni ympärille. Kaikki alkoi Spice Girlsseistä. Olin fani, kuten lähes kaikki ikätoverini. Mutta toisin kuin ikätoverini, minä toteutin faniuttani leikkaamalla ja liimaamalla kuvia sekä artikkeleita bändistä ruutuvihkoon. Olin huomaamattani löytänyt layout:ien eli asetelmien tekemisen ilon.
Tänä päivänä toimin asiantuntijayrittäjänä. Teen PowerPoint-esityksiä pääasiassa tunnetuille suomalaisille yrityksille, kuten Fortumille, MTV:lle, Pentikille, Veholle ja VTT:lle. Matkani yrittäjäksi ei ole ollut suora tai itsestään selvä, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli lähes väistämätön.
Kuvataide oli jo peruskoulussa aine, josta innostuin ja jossa loistin. Lukion jälkeen hain opiskelemaan graafista suunnittelua, mutta en päässyt ensimmäisellä kerralla sisään. Uskoni omiin taitoihini järkkyi, ja päädyin opiskelemaan liiketaloutta ja markkinointia. Ajattelin, että markkinoinnissa pääsisin lähelle visuaalista maailmaa, vaikkakin bisnesroolissa.
Työelämäni otti tuulta alleen jo opiskelujen aikana, ja päädyin myyntitehtäviin. Olin myynnissä luonteva ja hyvä. Verkostoni kantoi minut aina seuraavaan työhön, kun edellinen päättyi enemmän tai vähemmän yllättäen. Ehdin työskennellä seitsemässä yrityksessä yhdentoista vuoden aikana ennen kuin aloin yrittäjäksi. Yritykset olivat pieniä ja keskisuuria.
Ensimmäinen työpaikkani oli Jari Sarasvuon konsultointiyritys Trainers’ House, jossa aloitin kylmäsoittajana. Siellä opin ottamaan rohkeasti yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, ja uskon tuon taidon omalta osaltaan vaikuttaneen rohkeuteeni alkaa yrittäjäksi. Kokemus kantaa edelleen hedelmää ja työssä saatu verkosto kantoi myöhemmin monta kertaa työpaikasta toiseen.
Seuraavissa työpaikoissani tutustuin mainostoimistomaailmaan, verkko-oppimiseen, bannerimainontaan, digitaalisten työkalujen kehittämiseen, sekä sosiaalisen median sisältöjen seurantaan. Opin palvelujen tuotteistamisesta, keräsin kokemusta myynnistä ja kokeilin siipiäni myyntijohtajana. Matkani varrella sain positiivista palautetta tekemistäni esityksistä, mikä loi uskoa kykyyni koostaa selkeä esitys.
Viimeinen työpaikkani ennen yrittäjyyttäni vei minut lähimmäksi visuaalista suunnittelua kuin mikään muu aiempi työni. Vieläkään se en ollut minä, joka teki esityksiä. Yrittäjyyteni kannalta tärkein oppi oli, että erikoistuminen esitysten tekoon on mahdollista.
Verkosto kantaa ja proaktiivisuus palkitaan
Mikään työpaikka ei välttämättä tänä päivänä ole loppuelämän työpaikka, eikä työsuhteiden jatkuvuuteen voi täysin luottaa. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä työskentely on kokemukseni mukaan erityisen ennustamatonta.
Töiden päätyttyä päädyin aina seuraavaan paikkaan joko verkostoni avulla tai olemalla suoraan yhteydessä yrityksen toimitusjohtajaan ja kysymällä olisiko yrityksellä tarjota minulle töitä. Halusin aina nopeasti takaisin töihin. Olin jokaisesta saamastani työpaikastani aidosti innostunut, vaikka ne eivät vielä olleet unelmatöitäni.
Työllistyminen tällä tavoin vaatii ensisijaisesti uskallusta kertoa ihmisille, että etsii töitä. Verkosto kasvaa jokaisen työkokemuksen kautta ja muillakin elämän osa-alueilla tutustuu erilaisiin ihmisiin. Etukäteen ei voi tietää, kuka kohtaamasi henkilö muistaa sinua hyvällä myöhemmin. Jos oman verkostonsa kasvamista voi itse edistää, kannattaa se tehdä. Toisilta se vaatii enemmän mukavuusalueeltaan poistumista, mutta se on sen arvoista. Verkostoituminen on kuin sijoittamista – paras aika aloittaa se oli eilen, mutta toiseksi paras aika on tänään.
Kaikista töistä oppii jotain arvokasta
Aika on näyttänyt, että olen oppinut arvokkaita asioita jokaisesta aiemmasta työstäni, esimerkiksi yrityksen ja projektien johtamisesta, myynnistä ja markkinoinnista sekä muotoilusta. En olisi arvannut, että nuo kaikki vuodet B2B-myynnissä olisi yksi ratkaisevista tekijöistä sille, että uskaltaisin heittäytyä ikään kuin tyhjän päälle.
Yrittäjän täytyy uskaltaa olla yhteydessä ihmisiin, olipa sitten kyseessä neuvojen kysyminen, suosituksen pyytäminen tai palveluiden tarjoaminen. Tämä rohkeus antaa hyvät eväät yrittäjän uralle. Yrittäjän täytyy myös osata pyytää rahaa palveluistaan, joten opit palvelujen tuotteistamisesta ja neuvottelutaidot tulivat heti käyttöön. Yksi ensimmäisistä asiakkaistani yritti vältellä laskun maksamista eräpäivänä vedoten siihen, että hän halusi muokkauksia hänelle toimitettuun työhön. Jämpti toteamukseni, että sellaisesta ehdosta ei oltu sovittu, riitti motivoimaan häntä maksamaan laskunsa heti.
Kutsumus houkutteli yrittäjäksi
Olen ollut viisi vuotta yrittäjänä ammatissa, jota en opiskellut ja josta minulla ei ollut tyypillistä työkokemusta, esimerkiksi graafisen suunnittelijan työstä. Kun viimeinen palkkatyöni päättyi, tiesin, että seuraavaksi haluan olla se, joka tekee yritysten PowerPoint-materiaalien visuaalisen suunnittelun. Tiesin myös, ettei mikään luova toimisto tule palkkaamaan minua ilman näyttöjä. Paras tapa minulle oppia nopeasti visuaalista suunnittelua ja saada näyttöjä, oli alkaa yrittäjäksi. Mikään ei voita käytännön kokemusta, joten hyppäsin altaan syvään päähän – ja vesi kantoi.
Tavoitteeni on aina ollut tehdä työtä, joka aidosti innostaa ja motivoi minua ja jossa löydän flow-tilan. Sellaisessa työssä voin olla parhaimmillani, oppia ja kehittyä eniten ja suurimmalla todennäköisyydellä onnistua ja tuottaa arvoa asiakkailleni. Minulle se on tässä vaiheessa työelämääni esitysten teko. Kuka tietää, kuinka laajennan osaamistani tulevina vuosina. Yhtenä haaveenani on taittaa kirja.
Minulle tärkeintä yrittäjäksi ryhtymisessä ja siinä onnistumisessa oli uskoa omiin kykyihini sen verran, että pystyin ottamaan ensimmäisen askeleen. Tuo usko kumpusi sisäisestä äänestä, joka oli kuiskaillut intohimostani jo lapsuudestani lähtien sekä muutamista kannustavista sanoista johtajilta matkani varrelta. Positiivisen palautteen antaja ei ehkä ymmärräkään kuinka merkittäviä hänen sanansa voivat olla. Yksi mieleeni jäänyt palaute meni jotakuinkin näin: ”Tämä on parempi esitys kuin mitä 90 % asiakkaistamme osaa tehdä.” Palaute on ajalta, jolloin vasta aloittelin esitysten tekoa. Niistä ajoista olen tullut pitkälle.
Taloudellinen mielenrauha mahdollisti yrittämisen
Ystäväni kysyivät, kuinka uskalsin alkaa yrittäjäksi. Kerroin, että olin ostanut itselleni aikaa yrittää – ja mahdollisesti epäonnistua – taloudellisella puskurilla. En olisi pulassa, jos yrittäminen ei tuottaisi tulosta tai en voisi maksaa yrityksen kuluja tai itselleni palkkaa.
Oli positiivinen yllätys, että heti ensimmäinen toimintavuoteni oli niin onnistunut, että pystyin maksamaan itselleni kilpailukykyistä palkkaa. Palkkatöiden ansiot jäivät kakkoseksi. Yrittäminen on kuitenkin näinä epävarmoina viime vuosina merkinnyt vaihtelevia tuloja, joten järjenkäyttö palkan nostamisessa on tuonut jatkuvuutta yrittämiselle. Yrittäjyys ja yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) maksaminen on mahdollistanut myös kaksi vanhempainvapaata, joista toisella olen tätä kirjoittaessani.
Omannäköinen työ ja elämä
Yrittäjäksi ryhtyminen on toistaiseksi suurin onnistumiseni työelämässä. Pystyn toteuttamaan itseäni paljon laajemmin kuin missään tiukasti rajatussa työtehtävässä tai velvoitteessa tehdä mitä tahansa työnantajan osoittamaa työtä. Paras hyöty yritykselle on työntekijä, joka tekee työtä, josta on sisäisesti motivoitunut.
Itseni pomona voin olla joustava työaikani kanssa. Voin tarvittaessa ottaa aikaa elämän muille osa-alueille, kun ne vaativat huomiota, tai levätä, silloin kun koen tarvitsevani lepoa. Väsyneenä on turha yrittää olla tuottava työntekijä, kun levon jälkeen sama työ sujuu nopeammin ja paremmin. Myös työntekijän oikea-aikainen lepo on hyödyllistä yritykselle.
Vaikka rakastan unohtaa ajan kulun intohimotyötäni tekemällä, on elämässäni monta muutakin asiaa, jotka vaativat aikaa. Niistä tärkeimmät ovat lapseni, joiden kanssa suurin osa vapaa-ajastani kuluu. He ansaitsevat tuon ajan, joten joustavuus työssä on erittäin arvokasta. Toivon, että yhä useampi johtaja ymmärtäisi sen, jotta yrityskulttuurit ja työelämä kehittyisivät ihmisystävällisempään suuntaan.
Toivon, että tarinani on inspiroinut sinua, joka haaveilet yrittämisestä tai etsit muuten työelämällesi uutta suuntaa.
Neljä kysymystäni yrittäjäksi tai uudelle alalle haluavalle
- Mikä on sinun kutsumuksesi? Mistä tehtävistä innostut, ja mitä tehdessäsi ajantajusi katoaa?
- Antaako taloudellinen tilanteesi sinulle aikaa yrittää? Pystytkö säästämään rahapuskurin, jolla maksaa elämän, ja mahdollisesti myös yrittämisen kuluja, jos yrittäminen ei alkuun tai ollenkaan tuota tulosta? Suosittelen myös tutustumaan starttirahaan ennen toiminimen tai osakeyhtiön rekisteröintiä.
- Mihin tietoihin ja taitoihin voit alkuun nojata? Mikä aiempi kokemus auttaa sinua yrittäjänä, ja mitkä ovat vahvuutesi? Millä persoonallisuuspiirteilläsi voit voittaa ihmiset puolellesi?
- Keneltä voit pyytää neuvoa tai mentorointia? Tunnetko henkilöitä, joilta voit saada ideoita tai palautetta palveluista, vinkkejä mahdollisista asiakkaista, suosituksia tai sosiaalisen median tykkäyksiä? Suomen Mentoreihin ja muihin vastaaviin organisaatioihin kannattaa myös tutustua.
Pauliina Ullner Di Pietrantonio
Yrittäjä
Ullner Creative Oy