Saaran tarina: Kotihoidossa saan kohdata erilaisia valloittavia persoonia

Opiskelin ensin puutarhuriksi ja opettelin hoivaamaan kasveja, sillä en nuorena tuntenut olevani valmis huolehtimaan toisista ihmisistä. Koulutuksen aikana kärsin kuitenkin jatkuvista allergiaoireista, mikä sai minut pohtimaan elämäni suuntaa uudelleen. Valmistumisen jälkeen työskentelin hetken aikakausilehtien myyjänä ja päivittäistavarakaupassa.

Eräänä päivänä huomasin kiinnostavan hoiva-avustajan työvoimakoulutuksen, johon minut lopulta valittiin. Voi oikeastaan sanoa, että minut haettiin kotoa töihin, sillä en ollut ehtinyt edes etsiä työpaikkoja, kun minulle soitettiin ja tarjottiin ryhmäavustajan paikkaa päiväkodissa. Kun olin työskennellyt siellä muutaman kuukauden, Nokian kaupunki tarjosi minulle mahdollisuutta opiskella lähihoitajaksi oppisopimuksella. Vaikka tunsin, että työ ikääntyneiden parissa olisi enemmän oma juttuni, koulutus tuli suorittaa päiväkodissa, joten jatkoin lasten kanssa työskentelyä vielä hetken.

Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2010. Hain kotihoidosta kesätöitä vuotta myöhemmin ja sain paikan. Tätä ”kesätyötä” teen edelleen neljätoista vuotta myöhemmin. Työ ikäihmisten parissa on antoisaa ja rikasta. Kotihoidossa pidän erityisesti siitä, että kohtaan ikääntyneet henkilöt heidän omissa kodeissaan, joissa heidän persoonansa ja eletty elämä näkyvät usein vahvasti.

Asiakkaat, joista olen vastuussa, asuvat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Nautin siitä, että voin työpäivän aikana kuunnella lintujen laulua, katsella luontoa ja viettää pieniä hetkiä omissa ajatuksissani. Se auttaa palautumaan, jäsentämään työtä ja purkamaan työn aiheuttamia tunteita.

Työn luonteen muuttuminen aiheutti haasteita

Kun aloitin kotihoidossa, työ ei ollut terveydenhoitoa, vaan sen tarkoitus oli tukea asiakkaan arkea. Katselimme elokuvia ja silitimme alusvaatteita. Ohjasin ruuan lämmittämisessä ja muistutin lääkkeiden otosta. Asiakkaita oli aamuvuorossa viisi tai kuusi. Konkarikollegat kertoivat, miten he olivat aikoinaan työuransa alussa tehneet suursiivouksia ja hoitaneet samalla talon vuohet ja lehmät. Muistan, miten se nauratti minua.

Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto muutti kotihoidon toimintatapoja. Työssä alettiin keskittyä enemmän terveydenhoidollisiin tehtäviin. Lisäksi hoivan kriteereitä tiukennettiin, joten aiemmin vanhainkodissa olleita ikäihmisiä palasi takaisin omaan kotiinsa ja kotihoidon piiriin. Tämän vuoksi asiakkaiden määrä nousi merkittävästi. Esimerkiksi aamuvuorossa heitä saattoi olla kymmenen. Asiakkailla oli avanteita, edennyttä muistisairautta, haavoja, liikuntakykyä haittaavia vammoja ja muita sairauksia, jotka heikensivät heidän itsenäistä selviytymistään arjessa.

Minun oli vaikea sopeutua tuohon muutokseen. Koin, ettei yritysmaailmasta tuttu tehokkuuden ja tuottavuuden tavoittelu sovi työhön, jossa hoidetaan ihmisiä. Yritin hakea apua kirjallisuudesta, työyhteisöltä ja työterveyshuollosta, mutta en löytänyt tapaa tehdä työtä niin, että olisin voinut kuunnella itseäni ja asiakkaita. Vähitellen asiakkaista tuli mielessäni elävien persoonien sijaan hoidon kohteita. Työstä katosi ilo, ja kärsin myötätuntouupumuksesta.

Tilanne jatkui samanlaisena, kunnes läheiseni kuolema herätti minut tajuamaan, ettei aikaa ole rajattomasti. Aloin pohtia, mitä jos odotan turhaan, eikä hoitoala olekaan muuttumassa. Kävin läpi ajatusprosessin, jonka seurauksena ymmärsin, etten pysty muuttamaan kotihoitoa tai omaa työyhteisöäni, mutta voin vaikuttaa omaan asenteeseeni ja siihen, miten suhtaudun työn herättämiin tunteisiin.

Tästä alkoi tutkimusmatka sisimpääni. Sen seurauksena määritin työlleni rajat ja toimintatavat. Päätin tietoisesti luopua kiireestä ja tehdä asiakkaalle sen, mitä hoito- ja palvelusuunnitelmassa on sovittu. Tämä toimi, ja aloin voida paremmin. Opiskelin työn ohella vanhustyön erikoisammattitutkinnon, jossa tutustuin tunnustamisen filosofiaan. Se muutti tapani tehdä hoitotyötä.

Kotihoidon työn ydin pysyy muutoksista huolimatta samana

Tunnustamisen filosofia on yksinkertaisimmillaan ihmisen kohtaamista. Hänet nähdään persoonana, jolla on läheisiä ihmissuhteita, harrastuksia, omat arvot ja mielenkiinnonkohteet sekä takanaan elettyä elämää. Tunnustaminen ei ole vain sanoja paperilla, vaan se on käytännönläheistä ja näkyy asenteessa ja teoissa.

Aloin kohdata asiakkaat tunnustaen, mikä toi työhön valtavasti iloa. Käynnit täyttyivät tutustumisesta, musiikista ja laulusta, värittelystä ja taidekirjoista sekä mielenkiintoisista elämän varrelta kertyneistä tarinoista. Kun päätin irrottaa kiireestä, huomasin, että viidessä minuutissa ehtii paljon. Tunnustamisen filosofia toi hoitotoimenpiteiden rinnalle inhimillisyyttä ja lämpöä.

Halusin syventää osaamistani, joten päätin jatkaa opiskelemista. Valmistun tänä vuonna geronomiksi. Tällä hetkellä kirjoitan opinnäytetyötä, joka käsittelee tunnustamisen filosofiaa kotihoidossa.

Kotihoidossa on tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia, kun sen järjestämisvastuu on siirtynyt hyvinvointialueelle. Se hakee edelleen muotoaan osana hyvinvointialuetta. Uudistuksista ja paineista huolimatta nautin edelleen työstäni.

Kotihoidossa hoidetaan yhä heikommassa kunnossa olevia ikäihmisiä. Lähihoitajilla on vahva hoidollinen osaaminen, mutta kotihoidon tiimin tueksi tarvitaan nykyään osaamista myös palveluohjaamisesta ja ikääntymisen erityiskysymyksistä sekä laajempaa näkemystä kokonaisuuksista. Unelmani on työskennellä kotihoidossa geronomina eli ikääntymisen asiantuntijana kotihoidon tiimin tukena.

Kotihoidon työn ydin pysyy muutoksista huolimatta samana, sillä tärkeintä on kohdata toinen ihminen. Työ tuo merkityksellisyyttä elämääni ja minut tekee onnelliseksi se, että saan kohdata erilaisia valloittavia persoonia ja kulkea pienen matkan heidän rinnallaan elämän iloja ja suruja jakaen.

Saara Shafigullina