Koko Suomi rekrytoi -tapahtumassa työnantajalla on mahdollisuus järjestää omannäköinen rekrytointitilaisuus

Uutinen

Koko Suomi rekrytoi on valtakunnallinen rekrytointitapahtuma, johon toivotaan osallistujia ympäri Suomea. Tapahtuma on suunnattu henkilöstöalan yrityksille.

Syksyllä 2023 järjestetty Valtakunnallinen työvoimakoulutusviikko oli sen verran positiivinen kokemus suuren, koko Suomen kattavan tapahtuman järjestämisestä, että se kannusti järjestämään myös tänä vuonna saman kokoluokan tapahtuman. Koko Suomi rekrytoi on uudenlainen rekrytointitapahtuma, ja se järjestetään 28.10.–1.11.

– Koko Suomi rekrytoi on viimeisiä tapahtumia ennen työvoimapalveluiden siirtymistä kuntien järjestämisvastuulle. Koen, että tapahtuma lisää henkilöstöalan näkyvyyttä ja tunnettuutta, ja toivomme, että alan yritykset lähtevät innokkaasti mukaan. Erityisen mukavan tapahtumasta tekee mielestäni se, että yritykset voivat olla mukana haluamallaan tavalla ja keksiä uudenlaisia tapoja rekrytointitilaisuuksien järjestämiseen, Henkilöstöala HELA ry:n toimitusjohtaja Merru Tuliara kertoo.

Useita tapoja osallistua

Kukin tapahtumaviikkoon osallistuva henkilöstöalan työnantaja voi suunnitella omannäköisen rekrytointitilaisuuden. Tilaisuuden ei välttämättä tarvitse koskettaa pelkästään henkilöstöalaa, mutta henkilöstöalan täytyy kuitenkin näkyä tilaisuudessa jollakin tavalla.

– Lisäksi voit valita, osallistutko tapahtumaan kaikkina päivinä vai esimerkiksi vain yhtenä päivänä. Kannattaa myös huomioida, että vaikka sinulla olisi ainoastaan yksi rekrytointi tapahtumaviikon aikana, se saa yhtä suuren näkyvyyden kuin suuremmatkin rekrytoinnit, Varsinais-Suomen TE-toimiston tapahtumatuotannossa asiantuntijana toimiva Eija Erlamo huomauttaa.

Koska tapahtuman järjestäjät haluavat kannustaa työnantajia kehittämään uudenlaisia rekrytointitapoja, ovat he lanseeranneet kolme erilaista tapahtumatyyppiä Koko Suomi rekrytoi -viikkoa varten. Tapahtumatyyppien nimissä käytetään suunnistustermejä tapahtuman logossa olevan kompassin innoittamana.

  • Yhteislähtö on perinteinen messutilaisuus, jossa on mukana useita yrityksiä ja jonka järjestämisessä päävastuu on TE-toimistolla. Tapahtuma voidaan järjestää joko yrityksen omissa tiloissa tai TE-toimiston järjestämissä tiloissa.
  • Rastipiste on pienimuotoisempi tilaisuus, joka voi sisältää esimerkiksi pikahaastatteluja, tunnin kestoisia haastattelumaratoneja, avointen ovien tilaisuuksia ja yrityksen brändiin sopivia tempauksia. Tämä tapahtumatyyppi vastaa työnhakijoiden keskuudessa tunnistettuun tarpeeseen päästä suoraan haastatteluun.
  • Virtuaalimaasto on verkossa toteutettava tilaisuus, jolla on mahdollista tavoittaa laaja osallistujajoukko. Voit ilmoittaa TE-toimiston tapahtumatuotannolle tapahtuman aiheen ja ajankohdan sekä toimittaa Teams-linkin tai ilmoittaa halukkuudestasi Tavata-virtuaalialustalla järjestettävään tapahtumaan.

Kukin Koko Suomi rekrytoi -tapahtumaan osallistuva työnantaja voi valita tapahtumatyypin itse.

Markkinointiin monta kanavaa

Oman rekrytointitilaisuutensa markkinointiin saa tarvittaessa apua.

– TE-toimistoilla on laaja, kymmenien tuhansien ihmisten tietoja sisältävä asiakasrekisteri, ja me voimme kutsua asiakkaitamme tilaisuuksiin joko henkilökohtaisilla kutsuilla tai massamarkkinoinnin avulla. Lisäksi voimme markkinoida tilaisuuksia sosiaalisen median kanavissamme. Koko Suomi rekrytoi -tapahtuman markkinointiin kuuluu myös Google Maps -kartta, josta työnhakijat löytävät eri puolilla Suomea järjestettävät rekrytointitilaisuudet. Työnantajien on mahdollista ilmoittaa oman brändinsä nimissä tilaisuuksia useammalla alueella, tapahtumakoordinaattori Olli Salonen Uudenmaan TE-toimistosta kertoo.

Tarvittaessa rekrytointitilaisuuden suunnitteluun saa apua oman työllisyysalueen TE-toimiston tapahtumatuotannosta.

– Lisäksi kannattaa muistaa TE-toimistojen TE-live-konsepti. Voimme tehdä rekrytointitilaisuuksistanne ennakkoon TE-live-verkkolähetyksiä. Rekrytointitapahtuman järjestäminen on mahdollista myös virtuaalisesti, jos rekrytoivia osallistujia löytyy riittävästi. Virtuaalialustaa hallinnoi TE-toimisto, Eija Erlamo lisää.

Voit ilmoittautua Koko Suomi rekrytoi -tapahtumaan Webropol-linkin kautta.

Tapahtuman koordinoivat Varsinais-Suomen ja Uudenmaan TE-toimistot sekä Henkilöstöala HELA ry.

Aiheesta muualla