”332 239 syytä palkata vähintään yksi nuori jokaiseen työllisyysalueen kuntaan!” Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen yrityksille tarkoitettu nuorten työllistymissetelin haku on avautunut
- Alueuutinen
- Uutinen
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue on saanut valtiolta 332 239 euroa nuorten työllistymisen edistämiseen. Koko valtionavustus kohdennetaan yrityksille nuorten työllistymissetelin muodossa ja on siten merkittävä lisärahoitus paikalliseen elinkeinotoimintaan. Tavoitteena on, että jokaisessa työllisyysalueen kunnassa työllistettäisiin tuen avulla vähintään yksi nuori.
Haetaan alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa
Työllistymisseteli voidaan myöntää sellaisen nuoren palkkaamiseen, joka on hakuhetkellä alle 30-vuotias ja täyttää valtion asetuksessa määritellyt ehdot iän, työttömyyden keston ja koulutuksen osalta. Yrityksen tulee hakea tukea viimeistään kaksi viikkoa ennen nuoren työsuhteen alkua.
Mikäli sopivaa nuorta ei ole valmiiksi tiedossa, työllisyysalue auttaa työnantajaa löytämään sopivan hakijan. Nuorelle seteli tarjoaa myös mahdollisuuden markkinoida osaamistaan työnantajalle ja hankkia arvokasta työkokemusta itselleen.
Kriteerit työnhakijalle
- Ikä: Alle 30-vuotias hakuhetkellä
- Työttömyyden kesto: Kuusi kuukautta, tai kolme kuukautta, jos työnhakijalla ei ole lainkaan peruskoulun jälkeisiä opintoja
Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset hyötyvät tuesta
Työllistymisseteli avaa mahdollisuuden tuen hakemiseen erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet yritystukien saajia. Nuorten työllistymisseteliä ei myönnetä aiemmin runsaasti julkisia tukia saaneille yrityksille. Näin varmistetaan, että mahdollisimman moni tuen tarpeessa oleva yritys saa apua.
Työllistymisseteli tarjoaa yrityksille myös mahdollisuuden osoittaa yhteiskuntavastuuta ja tukea nuorten työelämäpolkuja. Kokeneita työntekijöitä syntyy vain, jos nuoret pääsevät töihin. Nuoren palkkaaminen on siis myös panostus yrityksen omaan tulevaisuuteen.
Hae pian! Koko avustussumma käytetään vuoden 2026 aikana
Nuorten työllistymisseteliin varattu avustussumma jaetaan kokonaisuudessaan yrityksille tämän vuoden aikana, eikä mitään säästetä myöhempää käyttöä varten. Setelillä tuetun työsuhteen tulee siis alkaa vuoden 2026 puolella ja kestää vähintään 6kk, jotta setelin koko hyöty voidaan käyttää. Tuki kattaa 50 % nuoren bruttopalkasta puolen vuoden ajan. Hakeminen on tehty mahdollisimman helpoksi: täytä hakemus ja saat päätöksen enintään kahdessa viikossa.
Alkuvaiheessa jokaisella kunnalla on oma määräraha, jonka perusteella hakemuksia hyväksytään. Myöhemmin heinäkuussa tilannetta tarkastellaan uudelleen, ja käyttämättä jääneet tukirahat vapautetaan koko työllisyysalueen kuntien käyttöön. Tällä tavoin tuki kohdentuu tehokkaasti ja kaikki työllistymisseteliin varatut rahat saadaan jaettua oikeudenmukaisesti työllisyysalueen sisällä.
Hakeminen ja lisätietoja
Lataa hakemus Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen verkkosivuilta tai Suomi.fi-palvelusta ja toimita se työllisyysalueelle Suomi.fi-viestinä tai työllisyysalueen kirjaamon sähköpostiin: kirjaamo.tyollisyysalue@aanekoski.fi
Löydät ajankohtaiset uutiset, yhteystiedot ja asiointiohjeet verkosta osoitteesta www.pohjoisenkeskisuomentyollisyysalue.fi
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen neuvonta
- Henkilöasiakkaat: ma–to kello 9–15, pe kello 9–12 040 757 1653
- Työnantajat: ma–to kello 9–15, pe kello 9–12 040 484 1020
Lisätietoja
- Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue
- Hankasalmi
- Kannonkoski
- Karstula
- Kinnula
- Kivijärvi
- Konnevesi
- Kyyjärvi
- Laukaa
- Pihtipudas
- Saarijärvi
- Uurainen
- Viitasaari
- Viitasaari
- Äänekoski