Tärkeää tietoa yrittäjille ja työnantajille: Työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kunnille ja alueille 1.1.2025 alkaen!
Siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi henkilö- ja yritysasiakkaita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta.
TE-palveluiden uudistus on osa hallituksen työllisyystoimien kokonaisuutta. Tavoitteena on, että työnhakijat löytävät työtä ja työnantajat tarvitsemiaan osaajia. Näin vahvistetaan kestävällä tavalla kasvua ja hyvinvointia Suomessa. TE-palvelujen uudistuksella on laskettu saavutettavan 7000–10 000 lisätyöllistä.
Miksi?
- Siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi henkilö- ja yritysasiakkaita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta.
- Oma kunta ja alue tuntee asukkaansa ja paikallisen elinkeinoelämän parhaiten, jolloin sekä työhakija- että yritysasiakkaat saavat yksilöllisesti räätälöityjä, paikallisiin tarpeisiin sopivia palveluita.
- Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, työllistyminen tehostuu,
- Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus.
- Kohtaanto-ongelman ratkaisu on uudistuksen keskiössä yritysten kasvun turvaamiseksi - paikallistuntemuksen ansiosta työn ja tekijöiden kohtaaminen tehostuu.
- Uudistuksen yhteydessä varmistetaan, että yhteiskunnan kokonaishyöty on keskiössä.
Alueiden elinvoima lisääntyy
- Alueet voivat kehittää palveluja omien kuntalaistensa ja paikallisten yrittäjien tarpeisiin sopiviksi, mikä lisää kuntien ja alueiden elinvoimaa ja kilpailukykyä.
- Uudistuksen keskiössä on nk. kannustava rahoitusmalli. Se tarkoittaa, että kunnilla on jatkossa suurempi vastuu työllisyydenhoidon kustannuksista. Vastaavasti työttömyysjaksoja lyhentävä kunta hyötyy taloudellisesti, kun kuntalainen työllistyy.
- Kannustimet toimivat myös kuntien ja alueiden välillä, joten ne edistävät työvoiman alueellista liikkuvuutta.
Palvelut toteutetaan yhteistyössä
- Kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa. Tällä tavoin työhakijat, jotka tarvitsevat esimerkiksi työkyvyn tukea, sitä myös saavat.
- Kunnat tuottavat yrityspalveluita yhteistyössä mm. ELY-keskusten ja yritystukijärjestelmien kanssa.
- Jos kunta tarvitsee lisää resursseja palveluiden tuottamiseen, se voi tietyin edellytyksin muodostaa yhteistoiminta-alueen muiden kuntien kanssa.
- Valtiolla säilyy kokonaisvastuu työllisyydenhoidosta.
Aiheesta muualla
- Lisätietoa saat työnantajien puhelinpalvelunumerosta 0295 039 502 (ma-pe klo 9.00-16.15)
- Lapin TE-toimiston työantajapalvelujen asiantuntijoiden yhteystiedot (toimistot.te-palvelut.fi)