Asiointi-osiossa voi esiintyä häiriöitä uudistuksen takia. Jos et pysty hoitamaan asiaasi, jätä yhteydenottopyyntö Asiointi-osiossa. Asiointi-osiossa on käyttökatko vuodenvaihteessa. Lue lisää

Ohjeet ja tuki⁠

Työttömyyteni on jatkunut pitkään

Tuntuuko työn saanti vaikealta tai onko edellisestä työsuhteestasi kulunut jo pidemmän aikaa? Tarjolla on monenlaista apua. Löydät tietoa eri vaihtoehdoista Työmarkkinatorilta.

Tietoa tilanteesta

Vamma tai sairaus ei yleensä vaikuta työn tekemiseen, työpaikan saamiseen tai alan valintaan. Joskus se voi kuitenkin heikentää mahdollisuuksiasi saada työtä tai säilyttää työpaikkasi. Kun valitset ammattia tai koulutusta, sinun täytyy kiinnostusten ja taipumusten lisäksi ottaa huomioon mahdolliset vammasi tai sairautesi aiheuttamat rajoitukset. 

Sairaus tai vamma voi alentaa työ- ja toimintakykyäsi, mutta se ei tarkoita välttämättä sitä, että olisit täysin työkyvytön. Mahdollisuuksiasi työskentelyyn ja sopivan työpaikan löytämiseen parantavat  

  • oikein valittu ja mitoitettu työ,
  • työtehtävien ja -ympäristön räätälöinti,
  • riittävä osaaminen ja koulutus sekä
  • TE-toimistojen tai kuntakokeilun tarjoama tuki työllistymiseen.

TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntija auttaa sinua, kun tarvitset tietoa mahdollisuuksistasi saada työtä ja säilyttää työpaikkasi vammasta tai sairaudesta huolimatta. Käänny TE-toimiston tai kuntakokeilun puoleen, kun pohdit vastauksia seuraaviin kysymyksiin. 

  • Millainen työ tai koulutus minulle sopii? 
  • Voinko jatkaa työssäni vai pitäisikö minun harkita ammatin vaihtoa? 
  • Mikä taho on oikea tarjoamaan minulle kuntoutusta?
Aiheesta muualla

Työllistymistä ja työelämässä pysymistä voidaan tukea eri tavoin

Vammasta tai sairaudesta johtuva erityinen palvelutarve otetaan huomioon kaikissa julkisissa työvoimapalveluissa. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. 

Voit pohtia työllistymiseesi liittyviä asioita vaikkapa yhdessä työhönvalmentajan kanssa. Myös kunnan sosiaalitoimen voi ottaa mukaan pohdintoihin.

Jos työnhakusi on jatkunut puoli vuotta tai pidempään, eikä vielä työtä, koulutusta tai sinulle sopivaa työllistymistä edistävää palvelua ole löytynyt, TE-toimisto tai kuntakokeilu järjestää kanssasi työnhakukeskusteluja.

TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijalla on vastuu ohjata sinut työ- ja toimintakyvyllesi sopiviin palveluihin.

TE-toimistoissa työskentelee lisäksi nimettyjä työkykykoordinaattoreita, jotka auttavat työnantajia osatyökykyisten työllistämisessä sekä tukevat työnhakijoita työkykyyn ja työllistymiseen liittyvissä asioissa. Työkykykoordinaattori on siis tukenasi kaikissa vaiheissa, jotka liittyvät työllistymiseen tai työelämässä pysymiseen.

Jos olet työllisyyden kuntakokeilun asiakas, kotikuntasi tukee sinua työkykyyn ja työllistymisen liittyvissä asioissa.

Käytössäsi ovat myös puhelinpalvelut.

TE-toimistojen työkykykoordinaattorit (toimistot.te-palvelut.fi) ⁠

Jos työnhakusi on jatkunut puoli vuotta tai pidempään, eikä vielä työtä, koulutusta tai sinulle sopivaa työllistymistä edistävää palvelua ole löytynyt, TE-toimisto tai kuntakokeilu järjestää kanssasi työnhakukeskusteluja. Näiden keskustelujen avulla pyritään löytämään sinun tilannettasi parhaiten eteenpäin vievää syvennettyä työhakua tukevaa palvelua. Sinulle tehdään aktivointisuunnitelma, jonka tavoitteena parantaa työllistymisedellytyksiäsi ja elämänhallintaasi.

Ammatinvalinta ja uraohjaus sekä koulutusneuvonta auttavat selvittämään sinulle sopivia vaihtoehtoja esimerkiksi silloin, kun olet epävarma siitä, mikä olisi työkyvyllesi sopiva ala. Palveluista voi olla apua myös silloin, kun nykyinen työsi tai ammattisi ei enää sovellu sinulle tai haluat etsiä uudenlaisia tehtäviä muista syistä.

Jos olet alle 30-vuotias, käynti Ohjaamossa voi auttaa alkuun työkyvyn tunnistamisessa. Ohjaamosta saat tietoa ja ohjausta esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen ja arjen sujumiseen liittyvissä asioissa.

Ohjaamot (ohjaamot.fi) ⁠

Työnhakuvalmennuksessa opit hakemaan työtä tavoitteellisesti ja itsenäisesti. Uravalmennuksessa saat tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojesi selkeyttämiseen, koulutukseen hakeutumiseen ja työelämävalmiuksien kehittämiseen.

Työhönvalmentaja auttaa sinua henkilökohtaisesti, kun etsit työkyvyllesi sopivaa ratkaisua.

Työhönvalmennus

Työkokeilun avulla voit tunnustella työn kuormittavuutta ja selvittää sen soveltuvuutta työkyvyllesi.

Työkokeilu

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-toimisto tai kuntakokeilu voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin ja korvauksena työnohjaukseen käytetystä ajasta. Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea myös silloin, jos sinulla on tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus.

Keskustele TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa, voisiko työnantaja saada palkkaamiseesi palkkatukea. Jos tukea voidaan myöntää, sinun kannattaa mainita asiasta työnantajalle, kun haet työtä.

Kun sovit työnantajan kanssa palkkatukityöstä, kerro, oletko TE-toimiston vai kuntakokeilun asiakas. Työnantaja tarvitsee tiedon palkkatukihakemuksen tekemistä varten.

Jos olet työllistymässä palkkatukityöhön kotikuntaasi eli kunta on palkkatuen hakijana tai palkkatuki rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, palkkatuen myöntää TE-toimisto.

Palkkatuki työnhaun apuna

Kykyviisari on maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä kaikille työikäisille. Kykyviisari-kyselyn avulla voit selvittää omaa tilannettasi, vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi.

Kykyviisari®

Lisäksi saatat tarvita muutakin tukea ja kuntoutusvaihtoehtoja, jotta pääset työelämään tai voit pysyä työssäsi.

Sinun kannattaa selvittää terveydentilasi, jos sitä ei ole pitkään aikaan tarkastettu tai siinä on mielestäsi tapahtunut muutoksia. Jos olet työtön, vastuu työ- ja toimintakykysi arvioinnin järjestämisestä on TE-toimistolla tai kuntakokeilulla. Tarvitset lääkärinlausunnon, jotta voit osallistua työkyvyn tukemista edistäviin palveluihin.

Työttömien henkilöiden terveydentilaa voidaan selvittää kunnan järjestämässä työttömien terveystarkastuksessa, työssä olevien henkilöiden terveydentilaa työterveyshuollossa ja opiskelijoiden terveydentilaa opiskeluterveydenhuollossa.

Sinulla voi olla mahdollisuus päästä työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun eli TYP:iin, jos työllistymistäsi vaikeuttavat elämänhallinnan ongelmat tai toimintakyvyn rajoitteet tai työkykysi on muuten alentunut.

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Kuntouttava työtoiminta voi olla sopiva ratkaisu silloin, kun olet palaamassa työelämään pitkittyneen työttömyyden jälkeen, aloittamassa uraasi tai kuntoutumassa sairaudesta tai vaikeista ajoista. Kuntouttava työtoiminta on suunnattu henkilöille, joiden työttömyys on pitkittynyt, joille on maksettu työttömyysturvaa tai toimeentulotukea määrätyn ajan ja jotka eivät pysty osallistumaan TE-toimiston tai kuntakokeilun tarjoamiin palveluihin. 

Kuntouttava työtoiminta

Kuntoutuksesta voi olla sinulle apua silloin, kun vamma tai sairaus vaikeuttaa opiskeluasi, työskentelyäsi tai selviytymistäsi elämän eri vaiheissa.

Kuntoutusta järjestävät Kela, julkinen terveydenhuolto, työterveyshuolto, kunnan sosiaalipalvelut, vammaisjärjestöt, liikenne- ja tapaturmavakuutuslaitokset sekä työeläkeyhtiöt. Kela ja liikenne- ja tapaturmavakuutuslaitokset voivat turvata myös toimeentulosi siltä ajalta, kun osallistut kuntoutukseen. Ne voivat korvata myös kuntoutukseen osallistumiseen liittyviä kuluja.

Ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua sopivan ammattialan valinnassa, työllistymisessä, työelämässä pysymisessä tai sinne palaamisessa sairaudestasi huolimatta. Liikenne- ja tapaturmavakuutuslaitokset, työeläkeyhtiöt ja Kela järjestävät lakisääteistä ammatillista kuntoutusta. Kuntoutukseen pääsy edellyttää, että tietyt vaatimukset täyttyvät.

Voit selvittää lääkäriltäsi tai Kelasta, minkä tahon järjestämään kuntoutukseen voit hakea. Myös TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntija voi auttaa sinua selvittämään mahdollisuuksiasi kuntoutukseen.

TE-palveluiden asiakkaana voit pyytää TE-toimistosta tai kuntakokeilusta todistuksen siitä, että sinut on merkitty TE-palveluiden asiakasrekisteriin osatyökykyisenä työnhakijana. Todistuksen tarkoituksena on helpottaa osatyökykyisen työnhakijan työllistymistä suurtyönantajille. Kun olet saanut todistuksen, toimita se työnantajalle.

Työolosuhteita voidaan järjestellä vastaamaan työkykyäsi

Työnantajalla on sekä velvollisuus että usein myös halu mukauttaa kohtuullisesti työtä ja työolosuhteita, jos se poistaa vamman tai sairauden aiheuttaman haitan työnteossa.

Jos sairaus tai vamma estää sinua tekemästä työtäsi, työpaikalla voidaan tehdä työn mukautuksia. Mukautuksilla tarkoitetaan työssä tehtäviä muutoksia, joilla työnkuvaasi ja tehtäviäsi muokataan vastaamaan ja tukemaan paremmin osaamistasi ja työkykyäsi.

Keinoja työn mukauttamiseen työntekijälle

Työpaikan saaminen tai sen säilyttäminen voi edellyttää muutoksia työpaikalla. Saatat myös tarvita apua joissakin työtehtävissä.

Työnantajalle voidaan myöntää tukea työolosuhteiden järjestelyyn. Keskustele TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa, voisiko työnantaja saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos palkkaa sinut.

Voit keskustella asiasta työterveyshuollossa, jos olet jo työssä ja työpaikallasi pitäisi tehdä muutoksia työkykysi tukemiseksi. Jos tukea voidaan myöntää, sinun kannattaa mainita asiasta työnantajallesi.

Työolosuhteiden järjestelytuki

Työnteko osatyökykyisyyteen liittyvän eläkkeen tai tuen saajana

Voit halutessasi tehdä töitä ja ansaita palkkaa samaan aikaan, kun saat osatyökykyisyyteen liittyvää eläkettä tai tukea. Tässä tilanteessa sinun täytyy selvittää ansaintarajat. Ansaintarajat määrittelevät palkan määrän, jonka voit ansaita ilman, että palkka vaikuttaa eläkkeesi tai tukesi määrään. Jos haluat kokeilla paluuta työhön tekemällä töitä sen verran enemmän, että ansaintarajasi ylittyvät, sinulla on mahdollisuus jättää eläkkeesi lepäämään. Eläkkeen lepäämään jättäminen tarkoittaa sitä, että työkyvyttömyyseläkkeen tai osatyökyvyttömyyseläkkeen maksu keskeytetään työssäolon ajaksi.

Aiheesta muualla

Järjestöt työkyvyn tukena

Erilaiset järjestöt tarjoavat monenlaista tukea työllistymiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen. Näiden toimijoiden kokemus ja tieto täydentävät julkisen sektorin työllisyyspalveluita.

Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksista johtuen. Salli evästeistä 'Markkinointi' nähdäksesi sisältö.

Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Your Europe -portaalia. Löysitkö etsimäsi? Anna palautetta! (europa.eu)

Jos olet palaamassa työelämään, aloittelemassa uraasi tai kuntoutumassa sairaudesta tai vaikeista ajoista, kuntouttava työtoiminta voi olla sinulle sopiva ratkaisu.

Kuntouttava työtoiminta on suunnattu henkilöille, joiden työttömyys on pitkittynyt, joille on maksettu työttömyysturvaa tai toimeentulotukea määrätyn ajan ja jotka eivät pysty osallistumaan TE-toimiston tai kuntakokeilun tarjoamiin palveluihin. 

Kuntouttava työtoiminta on hyvinvointialueen järjestämää toimintaa, jonka avulla voit päästä helpommin takaisin kiinni työelämään. Sen avulla voit löytää vahvuuksiasi ja saada rytmiä arkeesi.  

Kyse voi olla esimerkiksi yhdistyksen tai säätiön järjestämästä työpajasta tai seurakunnan toiminnasta. Myös hyvinvointialueet voivat tuottaa palvelua itse. Toiminnan on tarkoitus parantaa mahdollisuuksiasi päästä työhön tai koulutukseen sekä antaa keinoja elämänhallintaan.

Kuntouttavan työtoiminnan määrä ja sisältö mitoitetaan tarpeidesi mukaan. Jakso kestää vähintään kolme kuukautta ja kertoja on viikossa yhdestä neljään. Kuntouttavan työtoiminnan ajan sinulla on oikeus työttömyysturvaan, minkä lisäksi voit saada kulu- tai matkakorvausta.   

Jotta pääset mukaan kuntouttavaan työtoimintaan, tarvitset aktivointisuunnitelman. Tee suunnitelma yhdessä TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun TE-viranomaisen ja hyvinvointialueesi sosiaalitoimen kanssa. Jos haluat kuntouttavaan työtoimintaan, ota yhteyttä asuinalueesi TE-viranomaiseen.

Aiheesta muualla

TYP on toimintamalli, jossa TE-toimisto, hyvinvointialue ja Kela tarjoavat yhteistyössä apua tilanteeseesi.

Kun olet ollut pitkään pois työelämästä, sinun on mahdollista päästä mukaan työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun eli TYP:iin. TYP voi olla juuri oikea palvelu sinulle, jos työllistymiseesi liittyvät vaikeudet eivät johdu vain työpaikkojen tai osaamisen puutteesta, vaan sinulla on elämänhallinnan ongelmia tai toimintakyvyn rajoitteita. Palvelu voi auttaa myös silloin, kun työkykysi on muuten alentunut.

TYP on malli, jossa TE-toimisto, hyvinvointialue ja Kela etsivät yhteistyössä ratkaisua tilanteeseesi. Palvelussa saat siis eri viranomaisten palveluja yhdestä paikasta. TYP:in kautta voit saada itsellesi sopivia sosiaali- ja terveyspalveluita, työvoimapalveluita ja kuntoutuspalveluita. Palvelun aikana voit pohtia ammattilaisten avustuksella mahdollisuuksia kouluttautumiseen tai työtoimintaan osallistumiseen. Kanssasi laaditaan monialainen työllistymissuunnitelma.

TE-toimisto, hyvinvointialue tai Kela ohjaa sinut yhteispalvelun asiakkaaksi. Voit kysyä palveluun pääsystä omasta TE-toimistostasi tai kotikunnastasi.

Aiheesta muualla

Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Your Europe -portaalia. Löysitkö etsimäsi? Anna palautetta! (europa.eu)

Työttömänä sinulla on paljon erilaisia mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistasi tai kokeilla jotain täysin uutta. Jos olet työtön työnhakija, on tärkeää, että sovit opintojen aloittamisesta TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa ennen opintojen aloittamista.

Voit olla oikeutettu työttömyysturvaan opiskelujen aikana tietyillä ehdoilla. Ennen opiskelun aloittamista TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntija arvioi, täyttyvätkö työttömyysturvan saamisen edellytykset, joten ota yhteyttä asiantuntijaasi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos olet työtön työnhakija, muistathan ilmoittaa kaikista alkavista opinnoistasi asiantuntijallesi. Ilmoita opiskeluista myös silloin, kun et saa opintotukea.

Työvoimakoulutus

Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa voit suorittaa perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tai osan näistä tutkinnoista. Monilla aloilla järjestetään lisäksi jatko- tai täydennyskoulutusta. Maksutonta ammatillista työvoimakoulutusta järjestetään ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa, korkeakouluissa ja yksityisissä oppilaitoksissa.

Jos harkitset yrittäjyyttä tai aiot aloittaa yritystoiminnan, voit osallistua työvoimakoulutuksena järjestettävään yrittäjäkoulutukseen. Yritystoiminnan aloittamisen voi yhdistää joustavasti yrittäjäkoulutuksen suorittamiseen.

Palvelut
Aiheesta muualla

Omaehtoinen opiskelu 

Jos haluat kehittää osaamistasi työttömyyden aikana ja olet vähintään 25-vuotias, tutustu omaehtoiseen opiskeluun. Omaehtoinen opiskelu tarkoittaa koulutusta, jonka tuottaa ja jonka opiskelijavalinnasta päättää oppilaitos, ei TE-palvelut. Sinun tulee sopia opinnoista oman asiantuntijasi kanssa.

Lyhytkestoiset opinnot ja työttömyysturva

Jos olet yli 25-vuotias, opiskellut aiemmin ja sinulta puuttuu tutkinnosta vain pieni osa tai haluat suorittaa jonkin lyhyen täydentävän kurssin, sinulla voi olla mahdollisuus tehdä lyhytkestoisia opintoja ja saada tältä ajalta työttömyysturvaa. Opiskelu voi kestää enintään kuusi kuukautta.

Kotoutujan omaehtoinen opiskelu

Omaehtoinen opiskelu on vaihtoehto TE-palveluiden kotoutumiskoulutuksille. Omaehtoinen opiskelu on hyödyksi silloin, jos TE-toimisto tai kuntakokeilu ei voi tarjota sinulle opiskelupaikkaa kotoutumiskoulutuksesta tai löydät jonkin muun tarpeisiisi paremmin sopivan koulutuksen. Joskus omaehtoinen opiskelu voi nopeuttaa työllistymistäsi ja kotoutumistasi.

Sivutoiminen opiskelu

Sivutoiminen opiskelu on opiskelua, joka ei estä sinua tekemästä ja hakemasta kokoaikatyötä. Opinnot voivat olla esimerkiksi uuden taidon opettelua, perusopintojen tekemistä avoimessa oppilaitoksessa tai aiemmin keskeytyneen tutkinnon tekemistä loppuun.

Palkkatuen avulla voit työllistyä tehtäviin, joihin osaamisesi ei vielä täysin riitä

Jos työllistyminen on sinulle haastavaa siksi, että sinulta puuttuu osa työhön vaadittavasta osaamisesta, voit työllistyä palkkatuen avulla. Palkkatuetussa työssä voit kehittää ammatillista osaamistasi samalla, kun teet työtä.

Kysy TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijalta mahdollisuudestasi saada palkkatukea. Jos sinun on mahdollista saada palkkatukea, ota yhteyttä kiinnostaviin työnantajiin ja kerro, että palkkaamiseesi on mahdollista saada palkkatukea.

Haaveissa uusi työpaikka? Anna Työmarkkinatorin auttaa.

Haaveiletko uudesta askeleesta urallasi? Haluatko löytää piilossa lymyävän työpaikan? Kun teet ja julkaiset työnhakuprofiilin Työmarkkinatorilla, annat työntekijöitä etsiville työnantajille mahdollisuuden olla sinuun yhteydessä.

Lue lisää

Haluatko kehittää omaa osaamistasi? Voit kehittää ammatillista pätevyyttäsi monella eri tavalla.

Tunnista osaamisesi

Oletko tietoinen kaikesta siitä, mitä osaat? Sinun on tärkeää tietää, mitä jo osaat ja mitä voisit vielä oppia, jos tavoittelet uutta työtä tai haluat kehittää osaamistasi. Voit täydentää osaamistasi ja tutkintojasi korkeakoulussa tai opiskella missä vain oppilaitoksessa työnteon ohessa.

Osaamisen ja tutkintojen täydentäminen korkeakoulussa

Korkeakouluissa voit täydentää aiempia korkeakoulututkintojasi tai opiskella kokonaan uutta alaa. Näitä erillisiä opintoja voit suorittaa myös työn ohessa ammatillisen pätevyyden lisäämiseksi.

Opiskelu työn ohessa

Jos olet töissä, voit suorittaa työn ohessa monimuoto-opintoja tai voit kysyä työnantajaltasi mahdollisuutta pitää opintovapaata.

Monimuoto-opinnot on suunniteltu käytäväksi työn ohessa, joten lähiopetusta on vähemmän ja se painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Monimuoto-opinnoissa yhdistetään eri opiskelumuotoja, joten se voi sisältää esimerkiksi lähiopetusta, verkko-opiskelua, opintoryhmätyöskentelyä ja itsenäistä opiskelua.

Opintovapaakäytännöt vaihtelevat työpaikoittain, joten keskustele niistä oman työnantajasi kanssa.

Voit kehittyä työnhakijana, kun hallitset työnhaun perusteet.

Olemme koonneet tälle sivulle vinkkejä, joiden avulla parannat mahdollisuuksiasi työllistymiseen. Kerromme esimerkiksi siitä, kuinka laadit työnhakudokumenttisi ja miten työhaastatteluun kannattaa valmistautua.

Työmarkkinatorilla voit automatisoida työnhakuasi luomalla työnhakuprofiilin. Työnhakuprofiililla voit esitellä itsesi, kertoa osaamisestasi ja listata koulutuksesi ja työkokemuksesi. Täyttämiesi tietojen pohjalta saat ehdotuksia sinulle sopivista työpaikoista ja osaamisestasi kiinnostuneet työnantajat voivat ottaa sinuun yhteyttä.

Ennen työhakemuksen lähettämistä

Työnhaussa on useita eri vaiheita ja se kannattaa aloittaa tiedon hankinnalla. Kun olet löytänyt kiinnostavan työpaikan, yritä saada mahdollisimman hyvä käsitys siitä, millainen työnantaja on ja mitä kaikkea avoimeen työtehtävään kuuluu. Kun olet hankkinut etukäteen tietoa, sinun on helpompi hakea paikkaa.

Kun löydät kiinnostavan työtehtävän, tutustu työpaikkailmoitukseen huolellisesti. Avoimeen tehtävään liittyen kannattaa etsiä vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin.

  • Mitkä ovat tehtävän päävastuut ja erityisvaatimukset? 
  • Vaatiiko työpaikka tiettyä tutkintoa tai työkokemusta? 
  • Vastaavatko tehtävät osaamistasi? 
  • Mitkä tehtävän vaatimuksista voit oppia? 
  • Millaista henkilöä työtehtävään etsitään?

Ennen työhakemuksen lähettämistä kannattaa tutustua myös työnantajaan. Vieraile organisaation verkkosivuilla ja selvitä ainakin organisaation toimiala, koko ja rakenne sekä visio, arvot ja tavoitteet. 

Kun olet tutustunut sekä työtehtävään että työnantajaan ja haluat edelleen hakea paikkaa, kannattaa pohtia, miten edetä. Otatko yhteyttä työnantajaan ennen työhakemuksen lähettämistä? Auttaako soittaminen, työpaikalla vierailu tai sähköpostiviestin lähettäminen sinua hakemuksen kirjoittamisessa? Joskus työpaikkailmoituksessa kerrotaan lisätietojen kysymistä varten rekrytointiin osallistuvan henkilön yhteystiedot sekä ajankohdat, joina voit lähestyä työnantajaa. Jos sinulla on oikeasti kysyttävää työtehtävään liittyen ja koet, että työnantajaan yhteyden ottaminen on hyödyllistä, voit tehdä sen ennen työhakemuksen lähettämistä. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, mikä on tilanteeseesi sopivin vaihtoehto ja edetä sen mukaisesti.


Työnhakudokumentit

Vaikka perinteisten työnhakudokumenttien laatiminen saattaa tuntua vanhanaikaiselta, hakukirje ja CV vaaditaan edelleen lähes jokaisessa työnhakuprosessissa. Hyvä yhdistelmä on yleensä yksisivuinen hakukirje ja enintään kahden sivun pituinen ansioluettelo.

Oman osaamisen muotoilu kattavasti mutta kiinnostavasti voi olla haastavaa. Seuraavien ohjeiden avulla saat tehtyä onnistuneen hakukirjeen ja kiinnostavan CV:n.

Hakukirjeen kirjoittamiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, sillä hyvän tekstin avulla voit päästä työhaastatteluun. Hakukirjeen tavoitteena onkin herättää rekrytoijan mielenkiinto niin, että saat kutsun työhaastatteluun.

Hakukirjeessä kerrot,

  • miksi haet työpaikkaa,
  • miten täytät työtehtävän valintakriteerit ja
  • miksi juuri sinut pitäisi valita kyseiseen tehtävään.

Hakukirjeen on hyvä olla myyvä, ytimekäs ja kohdennettu juuri sille työnantajalle, jonka työpaikkaa haet. CV:ssä kuvaat taustaasi ja työhistoriaasi, mutta hakukirjeessä suuntaat tulevaan.  

Vältä listojen tekemistä. Hakukirjeessä voit kertoa itsestäsi ja taidoistasi vapaamuotoisemmin. Asiaosaamisen lisäksi tuo esille myös muita vahvuuksiasi, joista on hyötyä hakemassasi tehtävässä. Niiden kuvaamisen lisäksi hakukirjeessä on olennaista kertoa, mitä juuri sinulla on tarjota organisaatiolle.

Jos haet työtehtävään, johon sinulla ei ole aiempaa kokemusta, selvennä, miten osaamisesi soveltuu tehtävään ja korosta oppimiskykyä, motivaatiota ja hyvää asennetta.

Lopuksi kannattaa tarkistaa tekstin oikeinkirjoitus. Hakukirje on tilaisuus näyttää kykysi, ja pienilläkin yksityiskohdilla on merkitystä. Varmista siis, ettei tekstiin jää kirjoitusvirheitä.

Kun teet ansioluetteloa, pyri tekemään siitä kattava mutta selkeä kokonaisuus. Voit käyttää luovuutta CV:si tekemisessä, mutta asettelun ei kannata poiketa liikaa yleisesti käytetystä rakenteesta. Ilmaisun kannattaa olla tiivistä. On nimittäin todella tärkeää, että rekrytoija löytää olennaiset tiedot helposti ja nopeasti, sillä yhdelle ansioluettelolle ei välttämättä anneta kovinkaan paljoa aikaa.

Hyvä ansioluettelo on visuaalisesti kiinnostava, selkeä ja helposti ymmärrettävä. Lisäksi siitä selviää nopeasti, täytätkö työtehtävän vaatimukset.

Ansioluetteloon kannattaa kuvata työkokemus ja koulutustiedot kronologisessa järjestyksessä niin, että viimeisin kokemus on ensimmäisenä. Kerro lyhyesti jokaisesta työkokemuksestasi. Kuvaile, mitä työtehtäviisi on kuulunut ja mitä olet työssä oppinut. Työkokemuksen lisäksi voit kertoa kielitaidostasi ja IT-taidoistasi sekä listata suosittelijoita.

Tarkista, että yhteystietosi löytyvät ansioluettelosta.

LinkedIn-profiili ei ole syrjäyttänyt perinteistä CV:tä, mutta palvelu voi toimia ansioluettelon tukena työnhakuprosessissa.

Voit kirjoittaa hakukirjeen myös sähköpostin viestikenttään. Mieti sähköpostin teksti yhtä huolellisesti kuin jos tekisit perinteistä hakukirjettä.

  • Kirjoita otsikkoriviin "Hakemus" ja haettavan tehtävän nimike.
  • Lataa ansioluettelo viestin liitteeksi.
  • Aloita tervehdyksellä. 
  • Kirjoita hakukirje tekstikenttään. Sinun ei tarvitse noudattaa perinteisen hakukirjeen asettelua. 
  • Kerro, että CV on sähköpostin liitteenä. 
  • Päätä kirje lopputervehdykseen ja yhteystietoihin.

Työnantajien omissa sähköisissä työnhakupalveluissa on omat erityispiirteensä. Rekrytoija voi esimerkiksi tehdä niihin sanahakuja. Etsi siis ilmoituksesta tehtävän luonnetta ja hakijan ominaisuuksia kuvaavia avainsanoja ja hyödynnä niitä hakemuksessasi. Muista kuvata myös oma erityisosaamisesi. 

Kun teet hakemuksen työnantajan verkkopalvelussa, lue täyttöohjeet huolellisesti. Avoimiin kohtiin tarkoitetut tekstit kannattaa kirjoittaa valmiiksi tekstinkäsittelyohjelmalla ja kopioida sitten lomakkeelle.

Jos kyseessä on avoin hakemus, päivitä sitä säännöllisesti.

Työnantajat pyytävät yhä useammin työnhakijoilta videohakemusta. Videomateriaali helpottaa työnantajaa hakijoiden esikarsinnassa. Videon välityksellä voit antaa itsestäsi aidomman kuvan kuin perinteisen työhakemuksen kautta.

Tee lyhyt, 1–3 minuutin pituinen video ja lataa se johonkin videopalveluun. Lähetä linkki työnantajalle. 

Esittely kannattaa opetella tekemään luontevasti ilman paperin lukemista. Videolla voit esimerkiksi 

  • kuvailla erityistaitojasi,
  • kertoa luonteestasi tai vahvuuksistasi tai
  • antaa näytteen kielitaidostasi.

Portfolio on kokoelma parhaimmista ja tärkeimmistä töistäsi tai saavutuksistasi. Voit koota portfolion eri tavoin. Se voi olla kansio, salkku, näytetyö, suunnitelma, piirros tai valokuvakokoelma. 

Luovilla aloilla käytetään paljon portfolioita, mutta ne toimivat monilla muillakin aloilla. Esimerkiksi kokin portfoliossa voisi olla itse kehitettyjä reseptejä, valokuvia annoksista ja asiakaspalautteita.

Jokaista työnhakukertaa varten on hyvä koota uusi portfolio. Älä tee portfoliosta liian laajaa. 

Portfolio voi sisältää 

  • todistuksia, suosituksia ja arviointeja,
  • näytteitä erilaisista työtehtävistä, esimerkiksi esitteinä, julisteina, käsiohjelmina tai lehtiartikkeleina tai
  • mitä tahansa, mikä auttaa sinua saamaan työpaikan.

Voit lähettää portfolion työnantajalle tai ottaa sen mukaan työhaastatteluun ja esitellä sitä siellä. Jos portfoliosi löytyy verkosta, muista laittaa työhakemukseesi linkki siihen.


Työhaastattelu

Työhaastattelua ei pidä ajatella yksipuolisena kuulusteluna, vaan mahdollisuutena tutustua puolin ja toisin. Työnantajalle haastattelu on tapa testata työnhakijan sopivuutta avoimeen tehtävään ja työyhteisöön. Myös hakija tutustuu työnantajaan sekä pohtii sopivuuttaan tehtävään ja kiinnostustaan tulla osaksi organisaatiota. Muista tämä, kun menet työhaastatteluun. 

Kun haastat haastattelijan ja esität kysymyksiä liittyen työnantajaan ja työtehtävään, luot itsestäsi motivoituneen vaikutelman ja ilmaiset, että olet aidosti kiinnostunut tehtävästä. Samalla saat tietoa siitä, sopiiko kyseinen paikka juuri sinulle.

Seuraavaksi kerromme vinkkejä, miten voit onnistua työhaastattelussa.

Kun valmistaudut haastatteluun hyvin, voit mennä haastatteluun rennompana ja olla oma itsesi. Pieni jännittäminen ei haittaa.

Ennen haastattelua kannattaa tehdä seuraavat asiat. 

  • Hanki tietoa työnantajasta.
  • Palauta mieleesi, millainen hakemasi tehtävänkuva on ja mitä ilmoituksessa on kerrottu. 
  • Kertaa osaamisesi ja valmistaudu kertomaan siitä tiiviisti.
  • Mieti kysymyksiä, joita haluat esittää tehtävästä ja työnantajasta.

Myönteisellä ensivaikutelmalla on suuri merkitys, kun ihmiset kohtaavat. Pukeudu haastatteluun haettavan tehtävän ja työnantajan mukaisesti. Ota mukaan hakukirjeesi, ansioluettelosi, työ- ja koulutodistuksesi sekä mahdollinen portfoliosi. Ole ajoissa paikalla.

Haastattelussa rekrytoija arvioi, oletko aidosti kiinnostunut tehtävästä ja ovatko taitosi ja osaamisesi avoimeen tehtävään sopivia. Haastattelussa selviää ennen kaikkea, millaisia ovat vuorovaikutustaitosi ja asenteesi. Jos haastattelijoita on enemmän kuin yksi, huomioi kaikki haastattelijat tasapuolisesti.

Muista, että eleillä, ilmeillä ja tavallasi puhua kerrot itsestäsi paljon. Kuuntele, mitä sinulta kysytään ja mieti vastaukset rauhassa. Kun vastaat, ole rehellinen, mutta arvioi myös, mitä kannattaa mahdollisesti jättää kertomatta.

Haastattelussa on yleensä kolme vaihetta.

  • Alussa jutellaan usein yleisistä asioista. Tavoitteena on luoda yleiskuva haastateltavasta. 
  • Haastattelun keskivaiheessa haastateltavat esittävät kysymyksiä, joiden tavoitteena on selvittä, kuinka motivoitunut olet ja miten sopisit tehtävään. Kysymykset koskevat myös työuraasi ja siinä tapahtuneita muutoksia. Lisäksi haastattelijat haluavat tietää, millainen ihminen olet sekä millaisia arvoja ja asenteita sinulla on.
  • Haastattelun loppuvaiheessa käydään läpi työtehtävään liittyviä käytännön asioita, kuten palkkaa, työaikaa ja aloitusaikaa. Usein kerrotaan myös, miten hakuprosessi jatkuu seuraavaksi. Voit tarvittaessa kysyä myös itse prosessin seuraavista vaiheista. 

Pohdi haastattelun jälkeen, miten se mielestäsi sujui. Arvioi, mikä meni hyvin ja missä voisi vielä parantaa.

Ellet tule valituksi, selvitä työnantajalta tai haastattelijalta, mitkä tekijät painottuivat valinnassa ja mitkä vaikuttivat siihen, ettet tullut valituksi.

Harjoittele kysymyksiin vastaamista ja pohdi sopivia vastauksia etukäteen. Mitä paremmin valmistaudut, sitä varmempi olo sinulla on haastattelutilanteessa.

  • Kerro lyhyesti itsestäsi. 
  • Kuvaile tämänhetkistä tai viimeisintä työsuhdettasi. 
  • Miksi haet tätä työpaikkaa? 
  • Miksi haluat vaihtaa työpaikkaa? 
  • Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi? 
  • Millainen työtoveri tai esihenkilö olet? 
  • Mitä tärkeää olet oppinut aiemmissa työpaikoissasi? 
  • Millainen on unelmatyöpaikkasi tai -tehtäväsi? 
  • Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? 
  • Miten vahvuutesi auttavat sinua onnistumaan tehtävässäsi? Mitä olet tehnyt tai aiot tehdä korjataksesi heikkouksiasi?
  • Mikä motivoi sinua työntekijänä? 
  • Millaisessa työyhteisössä viihdyt? 
  • Millainen on mielestäsi hyvä työpaikka? 
  • Työskenteletkö mieluiten yksin vai ryhmässä? 
  • Miksi haet paikkaa, joka ei vastaa aiempaa työkokemustasi ja koulutustasi? 
  • Miten työskentelet paineen alla? Anna konkreettinen esimerkki. 
  • Oletko valmis matkustamaan työsi vuoksi? 
  • Oletko valmis joustamaan työajoissa? 
  • Mikä on palkkatoiveesi? 
  • Mitä olet oppinut aiemmissa työpaikoissasi? 
  • Mistä saavutuksestasi olet erityisen ylpeä? 
  • Miksi juuri sinut pitäisi valita? 
  • Mitä haluat tietää meistä? 
  • Kuka voisi suositella sinua? 
  • Jos soittaisimme suosittelijallesi, mitä hän sinusta kertoisi?

Sinulta saatetaan kysyä useita samankaltaisia kysymyksiä tai kysymysten järjestys voi tuntua täysin sattumanvaraiselta. Tällöin haastattelija voi testata paineensietokykyäsi.


Muuta työnhakuprosessiin liittyvää

Kannattaa muistaa, että kaikkiin työnantajan esittämiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. On hyvä tiedostaa myös se, että työhaastattelun lisäksi työnantaja voi selvittää sopivuuttasi tehtävään henkilöarvioinneilla ja soveltuvuustesteillä.

On olemassa aiheita, jotka eivät saa vaikuttaa rekrytointiprosessiin. Sinun ei tarvitse esimerkiksi työhaastattelussa vastata kysymyksiin, jotka liittyvät 

  • ikään,
  • terveydentilaan,
  • perhesuhteisiin tai -suunnitelmiin,
  • seksuaaliseen suuntautumiseen, 
  • etniseen taustaan,
  • uskontoon tai
  • poliittisiin vakaumuksiin.

Työnantaja ei saa asettaa työnhakijoita eriarvoiseen asemaan edellä mainittujen ominaisuuksien perusteella.

Poikkeuksena voi olla harvoja tilanteita, joissa listatuilla ominaisuuksilla on olennaisesti vaikutusta työtehtävän suorittamiseen.

Työhaastattelun lisäksi pätevyyttäsi ja soveltuvuuttasi tehtävään voidaan selvittää myös muilla tavoin. 

Ammatillista pätevyyttäsi voidaan testata eri tavoilla. Sinua voidaan pyytää esimerkiksi antamaan työnäyte työtä muistuttavassa tilanteessa, osallistumaan ryhmätyöhön tai pitämään pienimuotoinen esiintyminen. 

Psykologinen arviointi selvittää tai ennustaa, miten suoriudut työssä tutkimalla ajatteluasi, osaamistasi, kykyjäsi, ominaisuuksiasi tai toimintamallejasi. 

Psykologisen arvioinnin kautta työnantaja voi haluta selvittää esimerkiksi  

  • miten ratkaiset ongelmia,
  • millainen on paineensietokykysi ja
  • millainen on vuorovaikutustyylisi ja persoonallisuutesi. 

Työnantajan velvollisuus on varmistaa, että testit perustuvat luotettaviin menetelmiin ja testauksella saatavat tiedot ovat virheettömiä. Niiden suorittajien tulee olla riittävän asiantuntevia. 

Valmistaudut testeihin parhaiten, kun olet oma itsesi ja menet paikalle avoimin mielin. Sinulla on aina oikeus saada kopio tai suullinen palaute testiraportista.

Palvelut
Aiheesta muualla

Työnhaussa tarvitaan omaa aktiivisuutta, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Erilaiset palvelut auttavat sinua työnhaussa eri elämäntilanteissa.

Jos tarvitset apua koulutus- ja uravaihtoehtojen pohtimisessa tai tulevaisuudensuunnitelmiesi selkeyttämisessä, sinun kannattaa osallistua ammatinvalinta- ja uraohjaukseen, koulutusneuvontaan tai uravalmennukseen. Työnhakusi alussa sinulla saattaa olla tarve kehittää työnhakutaitojasi, jolloin voit osallistua ryhmämuotoiseen työnhakuvalmennukseen tai henkilökohtaiseen työhönvalmennukseen. Työkokeilun kautta voit tutustua uuteen alaan, tai se voi tukea paluutasi työelämään pitkän poissaolon jälkeen. Jos sinun täytyy päivittää osaamistasi tai suunnittelet kouluttautumista uudelle alalle, työvoimakoulutus tai RekryKoulutus voi olla hyvä vaihtoehto.

Ammatinvalinta- ja uraohjaus sekä koulutusneuvonta auttavat sinua koulutus- ja uravaihtoehtojen pohtimisessa ja suunnitelmien selkeyttämisessä.

Uravalmennuksessa saat tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojesi selkeyttämiseen, koulutukseen hakeutumiseen ja työelämävalmiuksien kehittämiseen.

Uravalmennus

Työnhakuvalmennuksessa opit hakemaan työtä tavoitteellisesti ja itsenäisesti.

Työnhakuvalmennus

Työhönvalmentaja auttaa henkilökohtaisesti, kun etsit sinulle sopivaa työpaikkaa. Valmentajan ohjauksella saat tuotua esille osaamisesi ja vahvuutesi työmarkkinoilla. Kun sopiva työpaikka on löytynyt, työhönvalmentaja voi auttaa sinua alkuun työpaikalla.

Työhönvalmennus

Ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi voit tutustua työelämään työkokeilun avulla. Työkokeilulla voidaan myös tukea paluutasi työelämään pitkän poissaolon jälkeen.

Työkokeilu

Työvoimakoulutus on TE-palveluiden hankkimaa koulutusta, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä koulutusta järjestävien oppilaitosten kanssa. Työvoimakoulutuksen lisäksi voit hakea Rekry-, Täsmä- tai MuutosKoulutukseen. Ne toteutetaan TE-palveluiden ja työnantajien yhteistyönä.

Työvoimakoulutus tarjoaa ammatillisia valmiuksiasi ja työllistymistäsi edistävää koulutusta. Se voi olla perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintotavoitteista, tutkinnon osia, jatko- tai täydennyskoulutusta, yrittäjyyskoulutusta tai kotoutumiskoulutusta.

Etsitkö töitä, mutta sinulla ei ole sopivaa koulutusta, etkä haluaisi suorittaa vuosien opiskelua vaativaa tutkintoa? RekryKoulutuksessa hankit työnantajan tarpeeseen sopivan osaamisen ja työllistyt organisaatioon koulutuksen päätteeksi. Koulutukset toteutetaan TE-palveluiden ja työnantajien yhteistyönä. Niissä yhdistyvät oppilaitoksessa suoritettavat teoriaopinnot ja käytännön työssä oppiminen koulutusta järjestävässä yrityksessä.

RekryKoulutuksia toteutetaan useilla eri aloilla. Koulutukset on suunnattu työnhakijoille, jotka soveltuvat haussa olevaan työhön ja ovat motivoituneita kouluttautumaan alalle. Osassa RekryKoulutuksista tarvitaan aiempaa osaamista. Suurimmassa osassa koulutuksista opiskelijat kuitenkin koulutetaan uudelle alalle perusteista lähtien, eikä sinulta vaaditaa aikaisempaa osaamista. Jos olet vastavalmistunut tai palaat työelämään esimerkiksi vanhempainvapaalta, RekryKoulutus voi olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Katso, millaisiin RekryKoulutuksiin tällä hetkellä haetaan opiskelijoita.

Jos olet alle 30-vuotias, käynti Ohjaamossa voi auttaa alkuun. Ohjaamosta saat tietoa ja ohjausta tarpeidesi mukaan esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen ja arjen sujumiseen liittyvissä asioissa.

Ohjaamot (ohjaamot.fi)⁠

Kykyviisari on maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä kaikille työikäisille. Kykyviisari-kyselyn avulla voit selvittää omaa tilannettasi, vahvuuksiasi ja kehittämiskohteitasi.

Kykyviisari®

Taloudellista tukea työnhakuun ja työllistymiseen

Jos olet työttömänä työnhakijana TE-toimistossa tai kuntakokeilussa, työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea palkkakustannuksiisi. Jos olet yli 55-vuotias ja työttömänä työnhakijana TE-toimistossa tai kuntakokeilussa, työnantajalle voidaan myöntää 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea. Kun haet työtä tai vastaanotat työttömänä työn paikkakunnalta, joka sijaitsee kaukana asuinpaikkakunnastasi, voit saada korvausta tai avustusta matka- ja yöpymiskustannuksiin tai työmatka- ja muuttokuluihin.

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-toimisto tai kuntakokeilu voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin ja korvauksena työnohjaukseen käytetystä ajasta. Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea myös silloin, jos sinulla on tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus.

Keskustele TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa, voisiko työnantaja saada palkkaamiseesi palkkatukea. Jos tukea voidaan myöntää, sinun kannattaa mainita asiasta työnantajalle, kun haet työtä.

Kun sovit työnantajan kanssa palkkatukityöstä, kerro, oletko TE-toimiston vai kuntakokeilun asiakas. Työnantaja tarvitsee tiedon palkkatukihakemuksen tekemistä varten.

Jos olet työllistymässä palkkatukityöhön kotikuntaasi eli kunta on palkkatuen hakijana tai palkkatuki rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, palkkatuen myöntää TE-toimisto.

Palkkatuki työnhaun apuna

Tuen tarkoituksena on edistää 55 vuotta täyttäneiden työllistymistä parantamalla heidän ammatillista osaamistaan tai yrittäjävalmiuksiaan. Tuki myönnetään ja maksetaan työnantajalle, mutta sen myöntämisessä olennaisinta on työttömän työnhakijan palvelutarve.

Työllistämistuki edellyttää, että työsuhteeseen palkattava työtön työnhakija on täyttänyt 55 vuotta ja ollut työtön vähintään 24 kuukautta työllistämistuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana.

Keskustele TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa, voisiko työnantaja saada palkkaamiseesi työllistymistukea. Jos tukea voidaan myöntää, sinun kannattaa mainita asiasta työnantajalle, kun haet työtä.

55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki

Lue, millaisia korvauksia ja avustuksia voit saada työn hakemisesta aiheutuviin matka- ja yöpymiskustannuksiin sekä työmatka- ja muuttokuluihin silloin, kun vastaanotat työttömänä työn, joka sijaitsee kaukana nykyisestä asuinpaikastasi.​​​​

Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Your Europe -portaalia. Löysitkö etsimäsi? Anna palautetta! (europa.eu)

Palveluita