Peligraafikko
"Kannattaa osallistua peliprojekteihin ja alan tapahtumiin. Piirustustaidosta ja kuvankäsittelyohjelmien osaamisesta on hyötyä. Lisäksi kannattaa pelata erilaisia pelejä ja miettiä, mitä uutta voisi tarjota pelaajille."
- Nimeä ja työpaikkaa ei julkaista haastateltavan pyynnöstä.
- Valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi.
- Työkokemusta alalta 10 vuotta.
Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.
Toimin peligraafikkona, eli suunnittelen pelien taustoja ja visuaalisia sisältöjä sekä mainosbannereiden grafiikoita. Lisäksi testaan grafiikoiden toimivuutta ja osallistun erilaisten tapahtumien järjestämiseen.
Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?
Nuorena en ajatellut pelialalla työskentelyn olevan mahdollista. Tiesin kuitenkin, että haluan työskennellä visuaalisuuden parissa. Jossain vaiheessa päädyin erääseen pieneen peliprojektiin mukaan, minkä myötä päädyin pelialan rekrytoivaan koulutukseen.
Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.
Tyypillinen työviikkoni sisältää esimerkiksi peliin tulevien uusien tavaroiden luonnosten piirtämistä sekä mainosgrafiikan ja 2D- ja 3D-peligrafiikoiden suunnittelua ja toteuttamista kuvankäsittelyohjelmilla. 3D-suunnittelu eroaa 2D-suunnittelusta siten, että siihen kuuluu myös mallintamista ja tekstuurien luomista. Ennen julkaisua testaan grafiikoiden toimivuuden.
Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?
Työskentelen kansainvälisellä studiolla, ja osa työkavereistani on ulkomailla. Pidämme yhteyttä virtuaalisen chatin avulla. Työaikani on 8 tuntia päivässä.
Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?
Tässä ammatissa tarvitaan kuvankäsittelyohjelmien hallintaa ja 2D- tai 3D-osaamista sekä piirustustaitoa, hyvää värisilmää ja luovuutta. Peligrafiikoiden luominen edellyttää myös ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi pitää olla hyvät vuorovaikutustaidot, sillä työtä tehdään yhdessä työkavereiden kanssa ja peligraafikon täytyy osata kuvailla ideoitaan ja viestiä, mitä on tekemässä ja mitä aikoo tehdä seuraavaksi.
Mikä on parasta ammatissasi?
Parasta tässä työssä on se, että saan hyödyntää luovuuttani ja visuaalisia taitojani monipuolisesti.
Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?
Tässä työssä täytyy opetella jatkuvasti uutta, sillä ohjelmat kehittyvät kaiken aikaa. Osaamisen pitää olla ajan tasalla, jotta saa uusia toimeksiantoja. Ammatissa on siedettävä sitä, että taiteellisiin seikkoihin ei voi käyttää loputtomasti aikaa.
Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee peligraafikon ammattia?
Kannattaa osallistua peliprojekteihin ja alan tapahtumiin. Piirustustaidosta ja kuvankäsittelyohjelmien osaamisesta on hyötyä. Lisäksi kannattaa pelata erilaisia pelejä ja miettiä, mitä uutta voisi tarjota pelaajille.
Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?
Tekoälyn käyttö tulee varmasti lisääntymään, mutta se ei kuitenkaan korvaa ihmistä.