Valmentaja
"Valmentajan ammatissa tarvitaan erinomaisia sosiaalisia taitoja. Liikunnan ja valmennuksen hyvä teoriaosaaminen ei yksin riitä, vaan vuorovaikutustaidot ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia."
- Salla Käsmä
- Valmentajana Liikuntakeskus Hukassa.
- Suorittanut liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon Vuokatin urheiluopistossa sekä FISAF:n personal trainer -lisenssikoulutuksen.
- Työkokemusta alalta 14 vuotta.
Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.
Työskentelen valmentajana eli personal trainerina liikuntakeskus Hukassa. Vastaan asiakkaiden yksilöllisestä valmennuksesta ja harjoitusohjelmien suunnittelusta sekä toimin valmennustiimin esihenkilönä. Tehtäviini kuuluu myös kuntosalimme kehittäminen. Lisäksi suunnittelen ja toteutan yrityksille suunnattuja tapahtumia, kuten virkistys- ja tyhy-päiviä.
Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?
Päädyin alalle 14 vuotta sitten, kun työskentelin toimistotyössä ulkomaan kaupan parissa. Aloin pohtia alanvaihtoa ja mietin, mikä työ minua aidosti kiinnostaa. Näiden pohdintojen myötä päätin kouluttautua liikunta-alan ammattilaiseksi.
Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.
Minulla on päivittäin asiakastapaamisia, jotka sisältävät yleensä asiakkaiden ohjausta kuntosalilla tai keskustelua ravitsemukseen liittyvistä asioista. Asiakastapaamisten lisäksi työpäivääni sisältyy kehittämistyötä, harjoitusohjelmien suunnittelua, tarjousten laatimista, sähköposteihin vastaamista ja palavereihin osallistumista.
Millaisessa työympäristössä tai työaikoina työskentelet?
Työskentelen liikuntakeskuksessa. Tyypillisesti työpäiväni alkaa kello 7 ja päättyy kello 15–18 välillä. Olen harvoin viikonloppuisin töissä, ja minulla on mahdollisuus vaikuttaa työaikoihini.
Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?
Valmentajan ammatissa tarvitaan erinomaisia sosiaalisia taitoja. Liikunnan ja valmennuksen hyvä teoriaosaaminen ei yksin riitä, vaan vuorovaikutustaidot ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia.
Mikä on parasta ammatissasi?
On hienoa nähdä, miten asiakkaiden tekemä työ tuottaa konkreettisia tuloksia. Voin seurata vierestä, kun heidän hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa paranee.
Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?
Lisäksi asiakaspalvelutyössä tulee toisinaan vastaan haastavia asiakaskohtaamisia, kun asiakas ei syystä tai toisesta ole tyytyväinen saamaansa palveluun. Tällöin on tärkeää osata perustella omat ratkaisunsa ja toimia sovittujen sääntöjen mukaisesti.
Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee personal trainerin ammattia?
Personal trainerin ammatti vaatii paljon panostusta erityisesti uran alkuvaiheessa, jotta saa asiakkaita. Oman osaamisen esille tuominen, jatkuva itsensä kehittäminen ja ammattitaidon ylläpitäminen ovat tärkeitä työssä menestymisen kannalta. Asiakashankintaa edesauttaa usein jokin valmennukseen ja liikuntaan liittyvä erityisosaaminen.
Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?
Valmennusosaamisen tarve kasvaa tulevaisuudessa, sillä ihmisten passiivisuus ja elintapasairaudet yleistyvät. Tämä vaikuttaa merkittävästi kansanterveyteen ja korostaa liikunnan ammattilaisten tarvetta.