Ammatin valinta tai vaihtaminen

Mitä haluaisit tehdä työksesi? Ammatinvalinta on ajankohtaista, kun siirryt opiskelujen jälkeen työelämään tai haluat vaihtaa alaa.

Ammatinvalinta on merkittävä päätös, mutta se ei määritä koko loppuelämääsi. Nykyisin ammattia vaihdetaan elämän aikana useaankin kertaan joko omasta halusta tai olosuhteiden pakottamana. Ammattia voi joutua vaihtamaan esimerkiksi silloin, kun oman alan työllisyystilanne tai työolosuhteet muuttuvat. Jotkut taas opiskelevat uuden ammatin, koska haluavat vaihtelua arkeen, oppia uutta tai kehittää itseään. Terveyteen liittyvät muutokset ovat myös yleisiä syitä ammatin vaihtamiseen.

Ammatin valinnassa on ennen kaikkea kysymys siitä, mitä haluat oppia tekemään. Kun teet valintaa, kannattaa pohtia omia arvoja ja toiveita. On olennaista tunnistaa sekä omat vahvuudet että rajoitukset ja pohtia, millaisten aiheiden parissa haluaa työskennellä. Sen jälkeen kannattaa selvittää, millä alalla ja millaisissa työtehtävissä voi päästä työskentelemään omien kiinnostuksen kohteiden parissa sekä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Kun valitset tulevaa ammattiasi, pohdi ja selvitä ennakkoluulottomasti, millaisia mahdollisuuksia on tarjolla, mitä haluaisit työksesi tehdä ja mikä olisi sinulle mahdollista. Kouluttautumisen avulla voit lisätä osaamistasi ja taitojasi niin, että voit työllistyä sinua kiinnostaviin tehtäviin.

Teet itse omat ratkaisusi alan ja ammatin valinnassa. Jos haluat ammattilaisen apua ja näkemyksiä pohdintojesi tueksi, voit hyödyntää TE-palveluiden tarjoamaa ammatinvalinnan ja uraohjauksen psykologipalvelua. Voit myös osallistua uravalmennukseen, jossa pohdit urapolkuasi yhdessä valmentajan ja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Jos taas etsit tietoa koulutuksista, ota yhteyttä koulutusneuvontaan.

Palvelut
Lue lisää
Aiheesta muualla

Uusi ammatti työn ohella

Jos olet jo työssä ja haluat hankkia uuden ammatin, pohdi, millaisiin opintoihin sinulla on aikaa ja energiaa ja miten mahdollinen tulotason muuttuminen vaikuttaa. Jos et halua luopua nykyisestä työpaikastasi opiskelun takia, voit etsiä koulutusohjelman, jonka pystyt suorittamaan työsi ohella. 

Ammatinvaihto ei välttämättä tarkoita, että sinun pitäisi vaihtaa alaa tai edes työpaikkaa. Voit kysyä työnantajaltasi opintovapaasta tai koulutusohjelmista, joita on mahdollista suorittaa työn ohella. Kun kehität omaa osaamistasi, voit päästä uusiin työtehtäviin omassa työpaikassasi. 

Lue lisää
Aiheesta muualla

Työkaluja ammatinvalinnan tueksi

Työmarkkinatorin Ammattitieto-palvelu

Kun harkitset tulevaisuuden uravaihtoehtoja, voit tutustua eri aloihin ja ammatteihin Työmarkkinatorin Ammattitieto-palvelussa. Voit saada vinkkejä omaan tilanteeseesi osiosta löytyvistä haastatteluista ja uratarinoista.

ForeAmmatti

ForeAmmatti on kattava digitaalinen palvelu, joka tarjoaa tietoa työnhaun ja urasuunnittelun tueksi. ForeAmmatista löydät tietoa eri ammatteihin liittyen. Saat selville esimerkiksi

  • millaisia ovat eri ammattien työtehtävät ja keskipalkka, 
  • kuinka paljon työpaikkoja on tarjolla ja missä päin Suomea,
  • kuinka moni muu hakee samoja työtehtäviä ja
  • millaisia osaamistoiveita työnantajat ovat listanneet työpaikkailmoituksissaan.

AVO-ammatinvalintaohjelma

AVO-ammatinvalintaohjelma on ammatinvalinnassa auttava itsearviointitehtävien kokonaisuus. Tehtävien tekeminen auttaa sinua pohtimaan ammattiin, kouluttautumiseen ja työntekoon liittyviä tavoitteitasi. Kun käyt läpi ohjelman kysymyksiä, saat vastauksiisi perustuvia ehdotuksia sinulle sopivista ammateista.

AVO-ammatinvalintaohjelman avulla voit 

  • pohtia, millaista työtä haluat tehdä, 
  • arvioida omia vahvuuksiasi ja mahdollisia rajoitteitasi, 
  • selvittää kiinnostustestillä, millaisista tehtävistä olet kiinnostunut,
  • testata, mitkä ammatit vastaavat toiveitasi ja millä perusteella,
  • tarkastella toiveisiisi sopivia ammatteja sekä
  • tallentaa omat tuloksesi ja tutkia ajatuksella eri koulutusten ja ammattien vaihtoehtoja.

Töissä.fi

Töissä.fi-sivustolta löydät tietoa siitä, millaisissa tehtävissä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelleet työskentelevät. Palvelu on korkeakoulujen tuottama.

Eri alojen työllisyystilanteeseen tutustuminen

Kun olet löytänyt sinulle sopivan alan, kannattaa ottaa selvää sen työllisyystilanteesta.

Työmarkkinatorilla voit selata avoimia työpaikkoja ja tarkastella, millaisia työtehtäviä on tarjolla tällä hetkellä.

Ammattibarometri

Ammattibarometrin avulla voit tutkia, millaiset työllistymismahdollisuudet valitsemallasi alalla on eri alueilla. Löydät ammattibarometrista tietoa 200 eri ammatin työmarkkinatilanteesta, työllisyystilanteesta ja kehitysnäkymistä. Voit tarkastella, onko alallasi tai ammatissasi työvoimapulaa tai työvoiman ylitarjontaa sekä kuinka paljon ammatissa olevia työttömiä ja avoimia paikkoja on ollut viime aikoina.

Ammattiin kouluttautuminen

Kun olet löytänyt kiinnostavan ammatin ja pohtinut alan työllisyystilannetta, on seuraavaksi aika selvittää, millaista koulutusta alalle työllistyminen vaatii. Ammatin vaatima koulutus voi olla lyhyt kurssi, korkeakoulututkinto tai mitä vain siltä väliltä. 

Jos sinulla ei ole vielä ammatillista koulutusta, vaihtoehtoina on esimerkiksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaminen, oppisopimuskoulutus tai tutkinnon hankkiminen ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Myös joissakin kansanopistoissa voi suorittaa ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia. Lisätietoja opiskelupaikoista ja niihin hakeutumisesta löydät Opintopolusta.

Yrittäjyys uravaihtoehtona 

Mikäli harkitset yrittäjyyttä uravaihtoehtona, voit osallistua yrittäjyyskoulutukseen tai uravalmennukseen. Testaa soveltuvuuttasi yrittäjäksi Oma Yritys-Suomen maksuttomalla testillä. 

Lue lisää
Aiheesta muualla

Päivitetty: