Tutustu myös alueellisten sisältöjen ja aluesivujen ohjeisiin
Alueelliset sisällötYhteistyökumppanin viestintäohje
Vaivaton viestintä helpottuu näiden perusohjeiden avulla:
Työmarkkinatori yhteistyökumppanin verkkosivuilla
Työmarkkinatori voi olla yhteistyökumppanin verkkosivuilla esillä kahdella tavalla:
"Olemme mukana Työmarkkinatorin yhteistyössä" - kun ette ole liittyneet verkostoomme
Voitte mainita omilla verkkosivuillanne yhteistyöstä, kun esimerkiksi
- osallistutte yhteiskehittämisryhmän toimintaan tai
- teette muulla tavoin epämuodollista yhteistyötä.
"Kuulumme Työmarkkinatorin yhteistyöverkostoon" - kun olette jo liittyneet verkostoomme
Voitte kertoa kuuluvanne Työmarkkinatorin yhteistyöverkostoon, kun
- olette hyväksyneet Työmarkkinatorin liittymisehdot.
Liittymisen jälkeen voitte käyttää omilla verkkosivuillanne lisäksi yhteistyöstä kertovaa kumppanilogoa, jonka voit ladata sivun lopusta.
Työmarkkinatori yhteistyökumppanin viestinnässä ja markkinoinnissa
Työmarkkinatorin viestinnässä kerromme mielellämme yhteistyökumppaneistamme sekä heidän Työmarkkinatoriin liittyvästä tekemisestä. Kannustamme teitäkin kertomaan Työmarkkinatorista asiakkaillenne ja omille sidosryhmillenne. Voitte erityisesti viestiä heille omasta roolistanne sekä palveluistanne Työmarkkinatorilla.
Yhteistyöstä on viestittävä selkeästi ja totuudenmukaisesti. Tärkeää on muistaa, että:
- Kumppanina olette yhteistyössä Työmarkkinatorin, TE-digi-hankkeen ja KEHA-keskuksen kanssa.
- Kumppanuus Työmarkkinatorin kanssa ei merkitse yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön tai TE-palvelujen kanssa.
- Viestinnässä ja markkinoinnissa ei saa syntyä kuvaa, että tarjoaisitte omia palvelujanne Työmarkkinatorin valtuuttamana.
Viestintä sosiaalisessa mediassa
Työmarkkinatorin sosiaalisen median päivityksiä voi tällä hetkellä seurata
Voitte jakaa some-kanavien sisältöä eteenpäin ja kertoa Työmarkkinatorista myös omilla some-kanavillanne aihetunnisteella #Työmarkkinatori. Myös me Työmarkkinatorilla jaamme kumppaneidemme työelämään liittyvää sisältöä.
Kirjoittajaksi Työmarkkinatori-blogiin?
Työmarkkinatorin blogissa julkaisemme myös yhteistyökumppanien kirjoittamia Vieraskynä-tekstejä. Blogitekstien tulee liittyä työelämään tai osaamisen kehittämiseen. Oma palvelu ei voi olla tekstin aihe, mutta oman palvelun saa mainita yhden kerran tekstin loppupuolella. Tekstin lopussa olevassa kirjoittajaesittelyssä kerromme myös sen, että kyseessä on yhteistyökumppani, jonka palveluita löytyy Työmarkkinatorilta.
Ennen tekstin kirjoittamista aiheesta kannattaa sopia Työmarkkinatorin viestinnän kanssa (tyomarkkinatori.keha@ely-keskus.fi), jottei tule kirjoittaneeksi aiheesta, josta on jo teksti valmisteilla.
Viestintä- ja markkinointimateriaalit
Työmarkkinatorin ja yhteistyön viestinnän tueksi tarjoamme materiaalia, kuten:
- kuvia ja esitteitä
- valmiita tekstejä ja itse muokattavia taustatekstejä.
Voitte pyytää Työmarkkinatoria koskevia materiaaleja osoitteesta tyomarkkinatori.keha(at)ely-keskus.fi
Logot
Voitte ladata linkistä yhteistyökumppanilogon, joita on tarjolla kolmena kieliversiona. Paina haluamasi kieliversion linkkiä listalta ja se tallentuu koneellenne.

Päivitetty: