Erikoissuunnittelija (rikosseuraamusala)

Ammatit Julkaistu

Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskuksessa työskentelevän erikoissuunnittelijan tehtäviin kuuluu osallistua vankien riski- ja tarvearvioiden, rangaistusajan suunnitelmien ja sijoituspäätösten tekemiseen. Työssä tarvitaan rikosseuraamusalan tuntemusta, tietoa rikolliseen käyttäytymiseen vaikuttamisesta sekä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Ammatissa tarvitaan rikosseuraamusjärjestelmän ja rikosseuraamusalan asiakaskunnan tuntemusta. Työ on vaativaa ja haasteellista asiakastyötä. Työssä käytetään arviointikykyä sekä kykyä yhdistellä tietoa eri lähteistä. Kyky arvioida rikollisiin tekoihin johtaneita ja niitä ylläpitäviä tekijöitä sekä asiakkaan voimavaroja muutostyössä on työn keskeistä osaamista.

Ammatissa tutkitaan rikollisen käyttäytymisen syitä sekä keinoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa niihin. Myös alan kansainvälisten tutkimusten seuraaminen on tärkeää. Täytäntöönpano on osattava tehdä turvallisuudesta ja lainmukaisuudesta huolehtien, mikä edellyttää alan lainsäädännön ja määräysten tuntemusta. Ammatissa tarvitaan sitoutumista rikosseuraamusalan tavoitteisiin sekä aktiivista ja kehittävää työotetta.

Erikoissuunnittelijalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Empatia ja kyky motivoida tuomittuja elämään yhteiskunnassa hyväksyttyjen rajojen puitteissa on tärkeä taito.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä taito. Muu kielitaito on eduksi.

Ammattikorkeakoulussa voi opiskella rikosseuraamusalaa ja suorittaa sosiaali- ja terveysalan sosionomi (AMK -tutkinnon. Yliopistossa voi suorittaa juridiikan erikoisaloille julkisoikeuteen pätevöittävän yhteiskuntatieteellisen alan lakiasiantuntijakoulutuksen. Alempi korkeakoulututkinto on hallintotieteiden kandidaatti, ylempi puolestaan hallintotieteiden maisteri.

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Erikoissuunnittelijan virkaan ei ole erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Soveltuvana koulutuksena pidetään ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa sosiaali- tai käyttäytymistieteiden alalta.

Kielitaidon osalta kelpoisuusvaatimus on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukainen kelpoisuus.

Virkasuhdetta täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen sopivuuteen rikosseuraamusalan tehtäviin. Valittavasta henkilöstä tullaan tarvittaessa hakemaan turvallisuusselvityksestä annetun lain (177/2002) mukainen turvallisuusselvitys.

Mediaanipalkka

2880 €/kk

Yksityinen sektori

2858 €/kk

Julkinen sektori

2890 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto