Ohjaaja

Ammatit Julkaistu

Ohjaaja työskentelee teatterin palveluksessa johtaen työryhmää, johon kuuluvat taiteelliset ja tekniset työntekijät. Ohjaaja osallistuu teatterin ohjelmiston suunnitteluun ja valmisteluun. Työhön kuuluu esimerkiksi harjoitusten pitäminen ja esitysten valvominen. Taiteellisen näkemyksen ohella ohjaajalta vaaditaan esimies- ja ihmissuhdetaitoja.

Teatterit, televisioyhtiöt ja freelancerina.

Selaa avoimia työpaikkoja: Ohjaaja

Ohjaajan ammatissa vaaditaan teatteritaiteen laajaa tuntemusta sekä taiteellista näkemystä. Ohjaajalta edellytetään esimies- ja ihmissuhdetaitoja, sillä työskentely tapahtuu hyvin sosiaalisessa ja ajoittain hektisessä ympäristössä. Hyvää ihmistuntemusta tarvitaan varsinkin rooleja jaettaessa.

Esitysten valmistumisaikataulut, budjetit ja korkean taiteellisen tason säilyttäminen voivat aiheuttaa paineita, minkä vuoksi hyvä stressinsietokyky on tarpeen. Myös kriitikoiden ja yleisön arvosteluita pitää osata ottaa vastaan. 

Teatteriohjaajia valmistuu Teatterikorkeakoulusta tutkintona teatteritaiteen maisteri, elokuvaohjaajia Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta tutkintona taiteen maisteri.

Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Elokuvaan ja televisioon voi suuntautua suorittamalla kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, medianomi (AMK).

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

3934 €/kk

Yksityinen sektori

4080 €/kk

Julkinen sektori

3046 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat

Haastattelut