Puvustonhoitaja

Ammatit Julkaistu

Puvustonhoitaja huolehtii teatterin tai tv- tai elokuvayhtiön pukuvarastosta sekä osallistuu puvuston hankintaan ja joskus myös suunnitteluun. Puvustonhoitaja toimii myös ompelimon työnjohtajana ja vastaa puvuston toteuttamisesta ja kunnostamisesta. Ammatissa tarvitaan esimiestaitoja, kekseliäisyyttä, kätevyyttä ja taiteellista silmää.

Teatterit sekä elokuva- ja televisioyhtiöt.

Selaa avoimia työpaikkoja: Puvustonhoitaja

Puvustonhoitajan tehtävät edellyttävät taiteellista silmää ja kätevyyttä. Yleensä vaaditaan myös esimiestaitoja ja kykyä neuvotella omista taiteellisista näkemyksistä taiteellisen henkilökunnan kanssa. Luonteeltaan työ on ihmisläheistä ja vaatii myös kykyä hyväksyä toisten erilaisia näkemyksiä.

Puvustonhoitajalta odotetaan kekseliäisyyttä pulmallisissa tilanteissa sekä myös kykyä pitää asiat järjestyksessä. Hänen on varauduttava tietyissä tilanteissa työskentelemään kiireen ja paineen alaisena. Ammatissa tulee seurata alan kehitystä ja pystyä vastaanottamaan uusia ideoita ja omaksumaan uusia kehityssuuntia.

Työajat vaativat joustavuutta. Eräät materiaali- ja pölyallergiat voivat haitata ammatissa työskentelyä.

Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa voi opiskella mm. vaatetussuunnittelua, pukutaidetta ja pukusuunnittelua. Lapin yliopistossa voi opiskella tekstiili- ja vaatetusalaa. Tutkinto on taiteen kandidaatti tai taiteen maisteri. 

Vaatetusalaa voi opiskella myös ammattikorkeakouluissa, joissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, artenomi (AMK), muotoilija (AMK) ja vestonomi (AMK). 

Ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa tekstiili- ja muotialan perustutkinnon. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

2414 €/kk

Yksityinen sektori

2406 €/kk

Julkinen sektori

2443 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat